Arkisto 3.10.2016

Koerumba koettelee

Koeviikot, uusintakokeet ja ylioppilaskirjoitukset. Tuskin selviäisin enää lukiosta ehjin nahoin. Paineita ja keskittymistä vaaditaan nykyajan nuorilta toden teolla. Osalla nuorista paha olo tulee esiin univaikeuksina, syömishäiriöina tai masentumisena.

Toisaalta lukion aikana nuori oppii valmistautumaan tuleviin koitoksiin jakso jakson jälkeen paremmin. Tai sitten hän harjaantuu käyttämään positiivista laiskuutta ja onkimaan osuvimmat tärpit kurssien sisällöstä. Uuden jakson alkaessa käytävillä näkyy vapautuneita ilmeitä. Ohi on ja uudet kurssit ovat alkamassa.

Matkan varrelle mahtuu onnistumisia ja epäonnistumisia. Meidän aikuisten tehtävänä on tukea nuoria, kävi kokeissa miten kävi. On opeteltava käsittelemään pettymyksiä rakentavalla mielellä. Välillä se tuottaa tuskaa. Pitkässä juoksussa mieli vahvistuu.

Opettajille on lukuvuoden aikana huikea määrä kokeiden tekemistä, korjaamista ja valvontoja. Perustehtävä opetus on kuitenkin keskeisin tehtävä. Sen opettajat tekevät korkealla ammattitaidolla. Siinä ohessa pitäisi vielä kohdata nuori kannustavalla tavalla. Ja pitää hyvät välit vanhempiin. Kova homma.

 

 

Hyvinvointia luonnosta

Muutamien minuuttien oleilu metsässä laskee verenpainetta, rauhoittaa ja rentouttaa. Aikuisena olen oppinut ymmärtämään luonnon vaikutuksen vireyteen. Nuorempana sitä meni vaan räkä poskella treenistä toiseen vilkuilematta ympärilleen. Suomessa puhdasta luontoa on yllin kyllin kaikkialla. Olemme onnekkaita.

Varsinaisen sysäyksen sain heinäkuussa 2010. Ajelimme perheen kanssa Puumalaan Etelä-Savoon isäni omistamalle tontille ensimmäistä kertaa. Olimme kuin ällikällä lyötyjä. Osasyy oli varmaan kolmenkymmenen asteen helteellä. Saimaa ja mäntymetsä. Voiko olla totta? Pikkuhiljaa opettelin polttopuiden tekoa ja muuta hyödyllistä puuhaa, jota maalla tarvitaan. Tekemällä oppii, ajattelin.

Mustikkaa, puolukkaa ja kantarelleja löytyi lähettyviltä mukavasti. Himomarjastajaa minusta ei tule koskaan, mutta pientä särvintä on mukava kerätä. Kalastus on vielä alkutekijöissä. Weke-katiska tuntuu sopivalta pyydykseltä. Ennen kaikkea kävely metsässä tuntuu mukavalta. Pehmeä ja epätasainen maasto tekee hyvää kropalle. Olen sen jälkeen kuin eri ihminen.

Hiljaisuus on täällä metsän keskellä ihmeellinen. Kun ei kuulu mitään. Eikä näy ketään. Pienikin risun rasahdus säpsäyttää. Täällä on myös todella pimeää. Tähdet näkyvät upeasti. Lähimmät katuvalot on kylillä parinkymmenen kilometrin päässä. Nuorempana aristelin pimeyttä, nyt nautin siitä.

Luonnossa kaikki on niin pelkistettyä ja yksinkertaista. Se sopii tavalliselle savolaismiehelle mainiosti. Myös tunneside viereiseen synnyinseutuun Juvalle lämmittää. Tunnen jo viikonvaihteen aikana uudistuvani ja palautuvani. Valmiina upeaan arkeen. Ja kohta taas takaisin luontoon.

 

wp_20161001_07_25_42_pro

wp_20161001_10_06_47_pro