Arkisto 10.3.2017

Tuskaa tietokoneista

Digiloikka on jäänyt lyhyeksi. Viime viikkojen sähköpostipalvelimen vaihtorumba Kuuma-kuntien alueella on kiristänyt hermoja. Työntekijät tuskailevat ja soittelevat it-tukeen sähköpostinsa perään. Lisäksi pilveen tallennetut tiedostot ovat olleet vaarassa hävitä. Niitä on kopioitu toiseen paikaan talteen. Nopeasti laskettuna kymmeniä työtunteja tuhraantuu mokomaan.

Onko tämä 2010-luvun digitaalisuutta? Ehdottaisin it-tuen siirtämistä kohdennetusti kuntiin ja toimipaikoille. Koulut ja oppilaitokset sähköistyvät kovaa vauhtia. Opetus, materiaali ja kokeet muuttuvat muutaman vuoden aikana digitaalisiksi. Ei voi olettaa muutaman opettajan hoitavan tuloksekkaasti atk-tukityötä oman opetustyönsä ohella. Tarvitsemme päätoimisia tietokonetuki-ihmisiä jokaiseen kouluun ja oppilaitokseen.

Hyvinkäällä on asiat hyvin ja vielä paranee

Hyvinkäällä on asiat hyvin ja vielä paranee

Haluan ajatella ja toimia positiivisesti Hyvinkään parhaaksi. Hyvinkäällä on jo nyt asiat varsin hyvällä mallilla. Ja lisää tulee. Sairaalan laajennus on täydessä vauhdissa, Sveitsin alueen investoinnit ovat käynnistyneet hotellin remontilla ja Hangonsilta on vuorossa seuraavaksi.

Olemme hallitusti kasvava Pohjois-Uudenmaan keskus maan parhaiden kulkuyhteyksien varrelle. Lapsille ja nuorille saamme kunnolliset koulut kun Hangonsillan monitoimitalon rakentaminen käynnistyy vuonna 2019. Tämä hanke pyöräyttää vauhtia myös muiden koulujen remonteille. Renton suunnittelema liikuntakeskus monitoimitalon viereen nostaa koko alueen imagoa ja vetovoimaa. Messut, tapahtumat, maaottelut ja turnaukset vetävät väkeä Hyvinkäälle. Yrittäjille poikii tästä mukavasti toimeentuloa.

Hyvinkää tulee näkymään entistä enemmän valtakunnallisissa medioissa. Positiivisuus ruokkii positiivisuutta. Valittamalla latistamme ilmapiirin. Odotan teiltä kuntalaisilta rakentavia ehdotuksia. Kohtaan ja kuuntelen. Miten voisin toteuttaa juuri sinun toiveita?

Uskon että moni muuttaa Hyvinkäälle toimivien palvelujen ja edullisimpien asuntojen perässä pääkaupunkiseudulta. Hyvinkään kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat toimivat yhdessä vahvana joukkueena jokaisen hyvinkääläisen parhaaksi. Meissä näkyy toisen kannustaminen ja tsemppaaminen. Yksin ei kukaan pärjää. Yhdessä olemme vahvoja.