Arkisto 30.7.2017

Hyvinkäälle on helppo tulla ja asettua asumaan. Etelään muutetaan parempien työ-ja opiskelumahdollisuuksien takia. Uusimaa ja Helsingin vireä vetovoima ruokkii hyvää laajalla säteellä. Helsinki – Tampere-akseli on Suomen kasvukäytävä.

Aloitin työni rehtorina Hyvinkäällä aprillipäivänä 1.4.1999. Varsin osuva päivä. Tosijuttu. Sitä ennen olin käynyt Hyvinkäällä ainoastaan työpaikkahaastattelussa. Oli helppo aloittaa täysin puhtaalta pöydältä. Pikkuhiljaa opin tuntemaan ihmisiä ja palveluita niin Hyvinkäältä kuin lähialueilta. Perheeni muutti perässäni toukokuun alussa.

Vaivattomuus kuvaa mielestäni parhaiten Hyvinkäätä. Sopivan kokoinen ja tasaisesti kasvava kaupunki. Ei ole ruuhkia ja pyörällä tai jalan pääsee miltei kaikkialle sopivassa ajassa. Puistoja, puita, pensaita ja viheralueita on sopivasti kaikkialla. Kulkuyhteydet ovat parasta A-luokkaa. Rautatie halkoo keskustaa ja moottoritie viuhuu kaupungin länsilaidalla.

Liian moni sujahtaa Hyvinkään ohi kun on niin hyvä vauhti päällä. Tänne kannattaa poiketa vaikka lounaalle kaupungin keskustaan. Tarjontaa on mukavasti. Iso kysymys on, miten saamme jatkossa Hyvinkäälle lisää nuoria aktiivisia aikuisia ja lisää lapsia. Palvelut meillä on hyvässä mallissa. Ja lisää tehdään.

Sairaalan laajennus valmistuu tänä syksynä. Sveitsin alueen hotelli ja viihdekeskus avataan lokakuussa. Hangonsillan asuntorakentaminen käynnistyy. Lukio-monitoimitalo valmistuu elokuussa 2020. Tähän kun lisätään talouden vahva nousu, isot kansainväliset yritykset Kone ja Konecranes sekä monipuoliset kaupalliset palvelut. Hyvinkäällä on kaikki mitä tarvitaan. Keskeinen tekijä on ihminen ja hänen asenteensa. Hyvinvointi on paljolti itsestään kiinni. Olosuhteet ovat kunnossa.

Työ tuo leivän pöytään. Lisäksi tarvitaan hyvät vapaa-ajan toiminnot, jotka virkistävät ja palauttavat rasituksesta. Hyvinkäällä on kaikkea yllin kyllin. 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tänä vuonna on järjestetty ja tullaan järjestämään lukuisia kulttuuritapahtumia. Ollaan aidosti ylpeitä hyvästä Hyvinkäästä.

Moni on tullut Hyvinkäälle syrjäseuduilta. Yllätyin positiivisesti huomatessani vuosien varrella useiden ihmisten juurien olevan Savosta. Kotiseuturakkauteni pysyy kirkkaana ikuisesti ja kielenkin muistan hyvin. Joku on minulle tokaissut että savolaiskiintiö alkaa olla täynnä.

Tänä kesänä on satanut. Välillä myös aurinko on hellinyt, onneksi. Starttasimme heti avajaispäivänä kohti Mikkeliä. Tuttu tie ja maisemat. Olemme seuranneet vaimoni kanssa asuntomessualueen kehittymistä useiden vuosien ajan. Kirkonvarkauden silta on oiva maamerkki Saimaan yllä.

Pysäköintialue sijaitsee Mikkelistä muutama kilometri Jyväskylän suuntaan. Opastus ja väljyys olivat mallikelpoisia. Non stop-bussikuljetus kohti messualuetta sujui mukavasti pirteän oppaan tahdittamana. Saimme rutkasti uutta tietoa Mikkelin historiasta ja palveluista.

Luonto, Saimaa ja talojen sulautuminen kumpuilevaan mäntykankaaseen jäivät päällimmäisenä mieleeni. Puuta on käytetty rakennusmateriaalina esimerkillisen runsaasti. Se sopii ympäristöön ja tuo lämpimän tunteen. Ja puuta meillä riittää.

Kalleimmilla taloilla on oma ranta. Myös erinomainen vuokrataloyhtiö omistaa uimarannan. Muut kohteen ryhmittyvät maniosti korkealle harjulle.

Ilahduin muutamasta niin sanotusta tavallisen palkansaajan talosta. Kustannusarvio haarukassa 200 000 – 300 000 euroa. Kuulostaa kohtuulliselta. Kysyin itsekseni monta kertaa kenellä on varaa maksaa yli puoli miljoonaa euroa talosta? Toiseksi onko Mikkelissä työpaikkoja ja vetovoimaa riittävästi?

Ulkoporealtaat tuntuivat olevan hittituote useimmissa kohteissa. Tarvitaanko niitä? Kauppakuja vilisi ihmisiä. Kauppiaat esittelivät ja myivät tuotteita laidasta laiteen. Sähköliittymiä, höyrypuhdistimia, kiukaita, takkoja, lasitettuja kuisteja ja tietysti maukasta ruokaa ja juomaa.

Ihmisletka kulki sujuvasti talosta toiseen. Yllätyin ettei avajaispäivä ollut tuon pahempaa ryysistä. Oli mukava kohdata tuttuja Hyvinkäältä ja Varkaudesta. Messut kiinnostavat vuosi toisensa jälkeen.

Uusi on uusi. Täytyy todeta että kerta kaikkiaan upeita asuntoja. Toisaalta oma koti tuntuu taas hyvältä. Tuli päivitettyä tämän päivän tyylit. Koti on koti. Kotoilu on meidän juttu. Saimme mukavasti vinkkejä sisustamiseen, äänentoistoon, kodinkoneisiin, huonekaluihin ja terasseihin. Oleellista on että pääsemme pois turhasta roinasta. Sitten on hyvä asua ja elää. Konmaritus saa luvan jatkua.

Aavaranta, Pyhäselkä, Pohjois-Karjala. Suomen kesä parhaimmillaan. Mukavia ihmisiä. Upea luonto.

Ajelimme perheeni kanssa kyläreissulle Joensuuhun kauniina heinäkuun päivänä. Matka taittui savolaisen kotiseutuni Juvan ja Varkauden kautta.

Tuntuu aina yhtä mukavalta kun ajelee maamme talouskasvun veturista kohti rauhallisempia seutuja. Suunnilleen Pertunmaan Kuortin kohdalla kun heräilen kahvipaussille, huomaan kääntäväni puheenparren Savon murteelle. Rouvan kyydissä on turvallista ja hyvää aikaa rentoutua. Autossa meillä on tovi yhteistä aikaa, voisin sanoa laatuaikaa. Matka johonkin. Matka synnyinseuduillemme.

Saavuimme tehdaskaupunki Varkauteen. Korkeat savupiiput muistuttavat siitä, mistä paikkakunnan väki on saanut leipänsä. Metsäteollisuus ja tehdas keskellä kaupunkia vesistön äärellä. Muistan kun 1980-luvulla monien autojen takaikkunoissa luki ”Suomi elää metsästä”. Taisi meidänkin Saabissa olla sellainen tarra. Onneksi tänä päivänä metsäteollisuus on jälleen nousussa uusien investointien ja rakentamisen kautta.

Tapasin tulevan rouvani reilut kolmekymmentä vuotta sitten maineikkaassa hotelli Taipaleen diskossa. Viime vuodet se on ollut tyhjillään ja terassilla on kasvanut käsivarren paksuista koivua. Nyt jäljellä on enää monttu puretun hotellin jäljiltä. Tilalle ollaan rakentamassa kerrostaloa puusta, onneksi.

Hieman haikein mielin jatkamme matkaamme kohti Joensuuta. Siellä asuvat äitini ja siskoni perheineen. Vastaanotto ja sapuskat olivat jälleen mitä parhaasta päästä. Joensuu on tasaisesti kasvava Itä-Suomen keskus. Nostokurkia on kaupunki täynnä uusien asuntojen rakentamisen myötä. Yliopisto ja palvelut tuovat kaupunkiin lisää nuoria aktiivisia kansalaisia. Savonlinnan opettajakoulutuksen siirto Joensuuhun on yksi merkki tästä.

Torin alle rakennetaan parkkihallia. Täälläkin näkee että Suomessa on menossa kauan odotettu nousukausi. Joensuu satsaa rokkiin. Ilovaarirock käynnisti kesän parhaan viikon, kuten Joensuussa hehkutetaan. Varsinainen Ilosaarirock kestää kolme päivää heinäkuun puolivälissä maamme kärkikastiin kuuluvien artistien tahdittamana. Kaikessa kuuluu ja näkyy ihmisten hyvätahtoisuus, iloisuus ja yhdessä tekeminen. Elämä sykkii.

Palautteen antaminen on vaikeaa. Varsinkin rakentavan palautteen. Yleensä me tokaistaan suutuspäissään mitä mieleen tulee. Se on harvoin kannustavaa ja rakentavaa puhetta. Tuskin se tuo hyvän olon tunnetta kummallekaan osapuolelle. Ainakaan pitemmän päälle.

Opin opiskelun aikana Jyväskylässä hyvän elämänohjeen. Laajavuoren suunnistusradalla innokkaat liikunnan opiskelijat kirmailivat rastilta toiselle. Lehtorimme Veikko Eloranta opetti meille mitä on positiivisuus. Hän neuvoi antamaan aina ensin kannustavan palautteen ja sen jälkeen eteenpäin suuntaavan kehittävän palautteen. Veikon sanat ovat jääneet mieleeni.

Kokemuksen myötä ymmärrän opiskeluaikojen yhden keskeisimmän sanoman. Onnistuneesta palautteesta mieleen jää ikuinen jälki. Hymyn, kiitoksen ja kehun muistaa varmasti.

Nuorten kanssa työskentely on palkitsevaa ja vaativaa. Vilpittömyys ja nuoruuden into välittyy meihin aikuisiin. En halua torpata töksäytävällä palautteella nuorten intoa elää ja opiskella. Nuorissa on tulevaisuutemme.

Kuuntelu, keskittyminen ja silmiin katsominen korostuvat. Rohkaiseva kommentti ja tsemppaus vie aina eteenpäin. Toki virheisiin tulee puuttua. Sen voi tehdä niin monella tavalla.

Olen saanut mukavasti palautetta jutuistani sanomalehti Aamupostissa. On hienoa että jotkut lukevat kirjoituksiani ja vielä kommentoivatkin. Vielä kun ihmiset ottaisivat kontaktia nimellään. Juteltaisiin kahden kesken niin eiköhän siinä molempien ajatukset ja tunteet tasaantuisi. Toisaalta palaute pistää näppäimistööni lisää virtaa ja pyrin ottamaan siitä opikseni.

Olen töissä reksinä ja kaupunginvaltuutettuna ihmisiä ja veronmaksajia varten. Uskon yhteispeliin ja hyvään henkeen. Yksin, suu mutrussa ja otsa kurtussa, ei kukaan pysty pitkälle pötkimään. Elämä käy raskaaksi.

Omaan luonteeseeni kolahtaa positiivisuus. Tiedän että sekin voi ärsyttää. On kuitenkin helpompi elää niin kuin sydän sanoo.