Arkisto 30.11.2017

Sotaveteraanit puhuivat ja väki kuunteli. Herrat Esko Mälkki ja Mauno Tenhovirta saapuvat lukiolaisten täyttämään liikuntasaliin reippain askelin. Rehti asenne ja pirteä mieli suorastaan huokuivat miesten olemuksesta.

Opiskelijat Saara Pumpanen ja Aaro Rautanen olivat valmistautuneet haastattelemaan veteraaneja opettaja Kirsi Valajärven ohjauksessa. Nykyajan nuoret ovat kypsiä, valveutuneita ja rohkeita oppimaan uutta. Saara ja Aaro ovat olleet kehissä ennenkin. Europarlamentaarikko Henna Virkkusen vierailun juonto oli hyvää harjoittelua tulevaan aiemmin syksyllä.

Salin yleisö suorastaan herkistyi kuuntelemaan Tenhovirran ja Mälkin tarinoita. Miten noin iäkkäät miehet voivat olla noin pirteitä ja hyväkuntoisia? Miesten asenne elämään ja vaikeuksiin on ollut huippuluokkaa. Erityisesti mieleeni jäi Tenhovirran vastaus nuorten kysymykseen, mikä sodasta jäi mieleen? ”Viihdyin rintamalla. Olin niin nuori että ajattelin ettei minulle voi käydä huonosti. Tehtävänä oli vihollisen tuhoaminen.”  Yksinkertainen päämäärä käskyn noudattamisesta silloin 19-vuotiaalta nuorukaiselta. Siis meidän abien ikäinen. Kun katselen lukiolaisia, lapsiahan he ovat, ei ainakaan rintamalle.

Tenhovirta kertoi että hän laittaa kärpäsenkin tyhjään tikkuaskiin ja laskee ulos vapauteen. Sodassa niin ei voinut toimia, muuten olisi käynyt huonosti. ”Me voitetaan tämä taistelu”, oli selviytymisen ydin. Ryhmän henki oli eteenpäin menevä. Ei vaivuttu epätoivoon, vaikka oli miten vaikeaa tahansa. Korsuissa laulettiin ja kuunneltiin radiota. Huumori auttoi jaksamaan.

Lukion väki sai parasta mahdollista historiatietoa kun ensin katsoimme Kinomassa Tuntemattoman Sotilaan keskiviikkona ja seuraavana aamuna 30.11. Talvisodan alkamispäivänä veteraanit syvensivät oppeja omista kokemuksistaan. Opettajat Kirsi Valajärvi ja Erja Eteläinen tekivät hyvän työn Suomen 100-vuotisjuhlien merkeissä. Kollegani sanoi elokuvan pyörivän silmissään, kun hän kuunteli ja videoi veteraanien kertomuksia.

Tunne Suomen itsenäisyyden vaiheista ja ihmisten ponnisteluista sodan karussa miljöössä tunkeutui meidän kaikkien sydämiin. Iso kiitos tekijöille, isänmaan puolesta.

Nuorten elämä on kovaa. Nykyajan stressaava tahti koulussa ja vapaa-ajalla on täyttä työtä. Onko tässä systeemissä mitään järkeä? Olisiko jo korkea aika jarruttaa suorittamisen tahtia?

Yläkoulussa pitäisi tietää mahdollinen tuleva ammatti ja valita sen mukaan lukio-opintoja, erityistehtäviä, painotuksia, ylioppilaskirjoitusaineita. Moni lukiolainen matkustaa päivittäin useita tunteja toisen paikkakunnan lukioon. Haetaan korkeampaa sisäänpääsykeskiarvoa ja hyvämaineisia oppilaitoksia. Koulupäivän pituus ja rasittavuus on huikea. Onnistuisiko se meiltä aikuisilta? Epäilen.

Tytöistä noin joka viides kärsii voimakkaasta väsymyksestä ja stressistä lukiossa, pojista hieman pienempi osa. Nuori ihminen toki selviää kun on oma halu ja motivaatio tehdä töitä. Tukitoimia tulee saada henkilökunnalta ja kotiväeltä.

Meidän keskeisin tehtävä on kannustaa täysillä. Mielestäni ohjenuoraksi sopii kolmen koon periaate. Kohtaa, kuuntele ja kannusta. Eikö ole yksinkertaista? Kokeile.

Miksi sitten moni ihminen käyttäytyy töksäyttävästi? Ilme, ele, kommentti väärin ja väärään aikaan annettuna muistuu ikuisesti nuoren mielessä. Muistijälki on negatiivinen, eikö kannattaisi tarjota myönteisiä mielikuvia. Hyvä kantaa yleensä hyvää jatkossakin.

Samoja piirteitä on meillä aikuisillakin työelämässä, urheiluseuroissa, yhdistyksissä ja oikeastaan kaikkialla missä on ihmisiä.

Miten tästä eteenpäin? Huonoon käytökseen on puututtava heti. Helpommin sanottu kuin tehty. Vihaa ja lokaa on tullut niskaan muutamia kertoja kun olen keskustellut käytöstavoista. Eihän vika voi olla minussa, eihän?

Monesti syy nähdään pomossa, joka ei osaa johtaa joukkojaan kunnolla. Uskon kuitenkin hyvän voimaan ja jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu. Hyvän yhteishengen merkitys on ihmisille monesti tärkeämpi kriteeri viihtyä työpaikassa kuin hyvä palkka tai vaativampi toimenkuva. Hyvä pöhinä kantaa.

Onhan tämä vuosi ollut huikea juhlavuosi. Suomi 100 vuotta ja Hyvinkää 100 vuotta. Kotimaan ja kotikaupungin arvo on noussut entisestään ja se on yhdistänyt ihmisiä hyvällä tavalla.

Suomi on paras maa ja Hyvinkää on paras kaupunki, ainakin minun mielestäni. Meillä on asiat kohtuullisen hyvin. Vankka koulutus ja sivistys, työllisyys nousussa, turvallisuus, palvelut ja puhdas luonto.

Mieli herkistyy kun valmistaudumme juhlimaan maamme itsenäisyyttä 6.12. Koulut järjestävät juhlia joulukuun alkupäivinä. Lukiomme juhlii tiistaina 5. joulukuuta Hyvinkääsalissa.

Päätimme oman salin sijaan tälläytyä laadukkaampaan miljööseen merkkivuoden kunniaksi. Olemme vuosien saatossa yhdistäneet itsenäisyysjuhlan ja syksyn ylioppilasjuhlan. Se on toiminut mukavasti. Molemmat teemat tukevat toisiaan ja tuovat iloa kansalle.

Hyvinkään sotaveteraanit ovat osallistuneet juhliimme syksystä 2000 alkaen. He luovuttavat opiskelijakunnalle arvokkaan veteraanikapulan ja veteraanien viestin. Nuoret lukevat tekstin. Hetki on pysähdyttävä, koska tarina siirtyy vanhemmalta polvelta nuoremmalle.

Kiitos veteraaneille, kun he ovat vuosi toisensa jälkeen jaksaneet ilahduttaa meitä. Yhdyshenkilöinä ovat toimineet Esko Sarvikas ja viime vuosina Juhani Skyttä. Voimamiehiä.

Juhlan toinen osa on syksyn ylioppilaat. Parikymmentä nuorta on hajauttanut ylioppilastutkintonsa kolmeen ja puoleen vuoteen. Tänä syksynä joukossa on todellinen superopiskelija, koska hän saa valkolakin päähänsä kahden ja puolen vuoden opintojen päätteeksi.

Ylioppilastutkinnon voi hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen kirjoituskertaan. Näin ollen syksyn tutkinnosta on tullut lähes yhtä iso urakka kuin keväällä. Suuri osa kokeista tehdään kokelaan omalla tietokoneella. Kaikki kokeet ovat sähköisiä keväällä 2019 kun digi-matematiikka tulee mukaan.

Juhlapäivä on vuoden kohokohta myös nuorten vanhemmille ja sukulaisille. Monipuolinen ohjelma nostaa tunteet pintaan. Voimaannuttava kokemus kantaa pitkälle ja antaa uskoa hyvään tulevaisuuteen. Parhaat vaatteet päällä kokoonnumme yhteisölliseen juhlaan ja kunnioitamme veteraaneja, ylioppilaita, Suomea ja Hyvinkäätä.

Hyvähän minun on hehkuttaa Hyvinkään hyvästä pöhinästä, kun minulla menee kohtuullisen mukavasti. Kaikilla ei mene todellakaan hyvin.

Vaikeuksiin on puututtava, se on meidän päättäjien tehtävä. Teimme kaupunginhallituksessa yhteisen päätöksen ja satsasimme vanhusten palveluihin. Hinta on 370 000 euroa ja saamme 15 hoitopaikkaa vanhuksille yksityiseen palvelutaloon.

Työttömien työllistäminen on iso haaste. Töitä piisaa rakennuksilla, it-firmoissa ja sairaaloissa. Rutiiniluontoisia töitä automatisoidaan ja tästä kärsivät esimerkiksi pankkitoimihenkilöt. Ennen niin varma ja mukava työpaikka ei ole enää itsestäänselvyys. Robotti tekee rutiinit, kone korvaa ihmisen. Asiakkaat hoitavat asiansa itse verkossa ja apua kysytään chatissa.

Yleensä hyvä koulutus tuo varman työpaikan. Uudellamaalla asuu maamme koulutetuin väestö ja se tietää rankkaa kisaa avoimiin työpaikkoihin. Olen havainnut tämän, kun seuraan vaimoni töitä pääkaupunkiseudulla. Projekteja ja määräaikaisia työsuhteita toinen toisensa jälkeen. Ei voi olla varma töiden jatkumisesta kun toimintoja yhdistetään ja projekteja menee toisaalle. Jatkuvasti on annettava parastaan ja kaikki on revittävä omasta selkänahasta.

Nuorten syrjäytyminen koskettaa meitä kaikkia. Monilla nuorilla on hyvä tuki kotona ja silti he ajautuvat sivuraiteelle. Kuvaan tulee monesti päihteet ja rikollisuus. Niinpä kierre on valmis. Meidän aikuisten työ on ennaltaehkäistä nuorten pahoinvointi. Tätä tärkeää työtä tekevät järjestöjen, kuntien, päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten koulutetut ammattilaiset.

Terveys on numero yksi kaikilla mittareilla mitattuna. Osaammeko arvostaa riittävästi hyvää oloa ja perusarkea? Olemmeko onnellisia? Kun terveys pettää, apuverkko ja läheiset ihmiset auttavat. Entä yksinäiset? Miten autamme heitä? Henkiset vaikeudet ja masennus vaativat pitkää kuntoutusta, terapiaa ja jopa alan vaihtoa.

Toivon että kuntalaiset jatkaisivat aktiivista yhteydenpitoa päättäjiin ja työntekijöihin. Rakentava palaute on paras kehittämisen muoto. Tappelemalla emme saa tuloksia, ainoastaan pahoinvointia. Kohtaamalla, kuuntelemalla ja yhdessä tekemällä voimme lisätä hyvinvointia ja onnellisuutta.