Arkisto 23.7.2018

Maaseudut digiaikaan

Miksi maaseutu tyhjenee? Eikö luonto ja hiljaisuus vedä puoleensa työikäistä väkeä? Miten pienen kotikunnan nyt käy jos sinne ei saada lisää veronmaksajia.

Ihmiset pakkautuvat kasvukeskuksiin suurten kaupunkien tuntumaan, missä on työtä ja elinvoimaa. Julkinen liikenne tulee olla sujuvaa, vaikka autojen määrä tuntuu lisääntyvän kun katselee sisääntuloväylien aamuruuhkia ja talojen pihoja.

Sosiaalisessa mediassa käytiin kuuma keskustelu netti- ja puhelinyhteyksien takkuilusta Etelä-Savossa Puumalassa, missä vietimme kesälomaa. Facebookin Puumalan Puskaradion mukaan osassa kuntaa netti pätkii pahasti ja puhelutkaan eivät onnistu joka kerta ja toisaalla taas yhteys toimii moitteettomasti. Kommentit kuvaavat hyvin palvelun tarvetta.

Toki operaattoreiden välisiä eroja on melkoisesti. Selityksenä on se että verkon kapasiteetti ei riitä kun lomalaiset ovat mökeissään ja veneissään, joissa on samaan aikaan päällä useita mobiililiittymiä.

Maaseutu tulee jälkijunassa digiloikkaan. Tänä päivänä ja kun kohta ollaan 2020-luvulla ihminen tarvitsee selvitäkseen yhteiskunnan velvoitteista sähköä, toimivan netin ja päätelaitteen. Se on peruspalvelu ja turvallisuuskysymys. Näin se on ja tähän pitää myös maaseutujen herätä. Etätyö ja videopalaverit eivät muuten pelitä. Saati sitten Netflixin katselu. Onneksi on vielä ihmisiä jotka nauttivat alkeellisesta mökkielämästä, mutta teinit ja työikäinen väestö tarvitsee kunnon työkalut siellä missä oleskelevat.

Tyhjensin huussin, harjasin varaston ja rantasaunan katot puhtaiksi, laitoin sytykkeet valmiiksi kiukaaseen sekä pulahdin uimaan. Olin valmis ajelemaan parikymmentä kilometriä kylälle kauppaan. Kesälomapäivän askareet rytmittävät heinäkuun helteistä päivää Saimaan rannalla. En olisi uskonut itsestäni enkä vaimostani että hurahdamme mökkeilyyn näin totaalisesti. Tämä tuntuu hyvältä ja tämä on meidän yhteinen juttu. Ilman nettiä tästä ei tulisi mitään. Täältä on hyvä olla yhteydessä yhteiskunnan sykkeeseen.

 

Verkkarihousut laukussa Pohjois-Karjalaan

Aamuyöllä satoi rapakasti ja ukkokin työnteli kivikärryjään. Katsoin jo paikallisbussin lähtöajan valmiiksi. Jos kuitenkin menisin bussilla etten kastuisi. Hienoa, sade loppui ja ei muuta kun matkalaukku fillarin tarakalle ja menoksi kohti asemaa. Ajattelin että happi tekee hyvää kun tulee kuitenkin istuttua muutama tunti junassa.

Uudenmaankadun Ärrän kohdalla räsähti ja kapsäkki tipahti kyydistä. Vedin mustekalan vähän jämäkämin laukun ympärille ja matka jatkui. Juna tulikin sopivasti ja Hyvinkäältä kohti Tikkurilaa mentiin että heilahti. Yllätyin positiivisesti miten nykyaikainen asema on valmistunut Tikkurilaan. Olisi syytä käydä useammin.

Maalaispoikana aattelin että IC-junaan pääsee hyvissä ajoin istuskelemaan. Ei päässyt. Minuuttiaikataululla mennään ja kaikki hoituvat ajallaan. Toinen myönteinen huomio oli wifin laatu junan kakkoskerroksessa. Läppäri esiin ja tekstiä ruutuun. Singahti siinä muutama kiitoksen sana VR:n suuntaan.

Nuukana miehenä pakkaan aina reissulle omat eväät matkaan. Termari esiin ja kahvit leivän kera maistuivat. Tilavat vaunut ja tasainen kyyti tuntuivat rentouttavan, joten oli päikkäreiden aika.

VR mainostaa palvelujaan vihreimmällä valinnalla. Totta. Tänä päivänä huoli ympäristön tilasta ja tulevaisuudesta on otettava tosissaan. Lippujen hintoja on laskettu ja matkustajamäärä on sitä mukaa lisääntynyt. Laskin, että olisin selvinnyt aavistuksen halvemmalla jos olisin ajanut omalla autolla. Toki pelkkä dieselin hinta ei kerro kaikkea. Junassa pystyin rentoitumaan ja nauttimaan matkanteosta eri tavalla kuin autoa ajaessa, vaikka sekin on mukavaa. Tosin välillä tuppaa nukuttamaan, mikä ei ole turvallista liikenteessä.

Verkkarihousut laukussa saavuin Pohjois-Karjalaan Joensuuhun. Olikin jo aika vierailla kotiväen luona. Aina yhtä lämmin vastaanotto. Ja aina yhtä lupsakoita ihmisiä ja mukava murre. Siskon mies oli huoltanut polkupyörän valmiiksi kaupunkikierrosta varten. Ja eikun menoksi.