Arkisto 21.4.2020

Kouluun menoa ei saa pelätä

Olemme painiskelleet koronan kimpussa jo viikkotolkulla. Osalla meistä alkaa pinna kiristyä ja seinät kaatua päälle.

Jatkuva eristäytyminen ja kotona oleminen ahdistaa. Etäopiskelu ja -opetus on sujunut Suomessa erinomaisesti kaikki kouluasteet huomioiden. Toki aina on ihmisiä, joille sekään ei sovi.

Ilolla olen lukenut siitä, miten kiusaaminen on nyt loppunut kun ei tarvitse mennä kouluun. Tämä on hyvä, mutta eihän se näin saa mennä.

Kenenkään nuoren ei pidä pelätä kouluun menoa. Vastuu on meillä aikuisilla. Nollatoleranssi kaikelle huonolle käytökselle niin työpaikoilla, oppilaitoksissa kuin vapaa-ajan viettopaikoissa ja harrastuksissa.

Ehkä osaamme suhtautua uudella kunnioittavalla tavalla toisiimme kun kriisi on ohi. Opimme arvostamaan toisen ihmisen kannustavaa kohtaamista.

On suuri rikkaus toimia kaikki yhdessä paremman Suomen ja hyvinvoinnin eteen. Pitkässä juoksussa hyvän pyörre takaa paremman tasapainon ja toimeentulon meille kaikille. Se vie aikaa ja vaatii johtamista sekä puuttumista haasteisiin. Se on jatkuvaa, päivittäistä työtä.

Etäopiskelusta on kuulunut ilon pilkahduksia. Nuoret, joilla on vaikeuksia keskittyä tehtävään isossa ryhmässä, saavat nyt kannustavia tuloksia. Heille sopii hyvin ohjeistettu ja aikataulutettu itsenäinen työskentely tietokoneen ja sähköisten alustojen avulla. Myös opettajan antama positiivinen palaute ruokkii nuoren itsetuntoa roimasti. Miksi laitamme Wilmaan niin usein vain kritiikkiä?

Miten käy niiden, jotka putoavat kelkasta? Opiskeluhuollon tekijät tekevät parhaansa ja vastaanotto toimii livenä ja etänä. Kun nuori putoaa kuiluun kriisin aikana, elvytystä jatketaan pitkään normaalioloissa.

Nyt on entistä hankalampaa havaita nuoren oireilu, kun emme pääse kohtaamaan ja havainnoimaan heitä. Vanhempien yhteydenotot ovat entistä tärkeämpiä. Kotitausta vaikuttaa vahvasti siihen miten nuori pärjää normaalioloissa ja kriisin aikana henkinen turvallisuus korostuu.

On nähtävä kauas tulevaisuuteen. Tästäkin selviämme, yhdessä.