Arkisto lokakuu 2020

Jokaisesta nuoresta on pidettävä huolta

Oppivelvollisuuden laajentaminen on nuorten kannalta tärkeä tukitoimi. Opiskelu on kuin laittaisi rahaa pankkiin, tosin se on osattava tehdä oikein. Mistä saadaan rahat ja miten ne käytetään oikein?

Oppivelvollisuus laajenee siihen päivään saakka, kun nuori täyttää 18 vuotta. Lisäksi toisen asteen koulutus on maksutonta sen kalenterivuoden loppuun, kun nuori täyttää 20. Hallituksen esityksen mukaan uudistetaan myös nivelvaiheen koulutus tutkintoon valmentavaksi koulutukseksi.

Vuodesta 2024 alkaen uudistuksen ollessa täysimääräisesti voimassa hinta on 129 miljoonaa euroa. Käytännössä yli 100 miljoonaa euroa uudistukseen varatuista määrärahoista menee opiskelijoiden maksuttomiin oppimateriaaleihin kuten oppikirjoihin, työvälineisiin ja tietokoneisiin sekä koulumatkatukeen eikä opetuksen laadun ja ohjauksen vahvistamiseen. 

Oppivelvollisuusiän nostaminen ei takaa kenenkään nuoren osaamista eikä varmista, että toisen asteen tutkinto tulee suoritetuksi loppuun. Nuoren oma motivaatio ja hyvä opetus ratkaisevat. 

Jokaisesta nuoresta on pidettävä huolta. Nuorelle on taattava vähintään toisen asteen tutkinto, mikä on edellytys työelämässä ja jatko-opinnoissa pärjäämiseksi. Miten tähän päästään? Mikä olisi julkisten varojen tehokkainta käyttöä? Onko nyt valittu malli oikea?

Mielestäni oppivelvollisuuden laajentamiseen varatut määrärahat on kohdennettava ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin: varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laadun vahvistamiseen, nivelvaiheen tukeen sekä riittäviin ohjaus- ja tukipalveluihin toisella asteella.

Kunnat arvioivat, että uudistus tulee vielä tätäkin paljon kalliimmaksi. Valtion rahoitus jää alimittaiseksi, mikä johtaa koulutuksen rahoituksen heikentymiseen kunnissa. Tämä johtaa opetustuntimäärien vähenemiseen, ryhmäkokojen kasvamiseen, tuen vähenemiseen ja kouluverkon tiivistämiseen. Tätäkö haluamme?

Kärkenä kuntalaisten palveleminen

Tämä valtuustokausi alkaa kääntymään loppusuoralle. Tulevana keväänä järjestetään kuntavaalit 18.4. Toivottavasti voimme järjestää vaalit. Korona on ja jyllää.

Vaalipäälliköt ja puolueväki tekevät parhaillaan kaikkensa, jotta ehdokkaiksi saataisiin erilaisia ihmisiä yhteiskunnan kaikilta saroilta. Valtuusto on ikään kuin yhteiskunnan peili, joka heijastaa kuvan arjestamme.

Voin hyvällä sydämellä kertoa, että valtuustotyö on monipuolista ja mielenkiintoista. Ehkä suurin ilo on ollut tutustua ihmisiin yli puoluerajojen. Työ on ennen kaikkea tiimityötä oman ryhmän sisällä ja myös muiden ryhmien kanssa.

Esimerkiksi talouden tasapainottamisessa saimme aikaan yhdessä hyviä päätöksiä, joilla Hyvinkään talous saadaan kuntoon lähivuosien aikana. Palvelut kuntalaisille säilyvät silti laadukkaina ja monipuolisina.

Veroprosentin nosto ei ole koskaan kannatettava keino. Tänä vuonna olimme  kynsin hampain pakkoraossa. Onneksi kaupunkimme taloustilanne näyttää hieman valoisammalta ja nyt esitämme malttia. Edetään nyt nykyisillä veroilla ja katsotaan tilanne ensi keväänä uudelleen.

Valtuuston lisäksi valituilla on mahdollista päästä toimimaan lautakuntien ja tytäryhtiöiden hallitusten toiminnassa. Kokouksia riittää ja asiat etenevät vinhaa vauhtia. Korona-aikana Teams on ollut päivän sana. Olemme väkisinkin oppineet etäkokouksen sielun maiseman. Kokoukset ovat täsmällisiä, siellä ei jaaritella ja osallistua voi mistä tahansa, kunhan netti ja päätelaite toimivat.

Olemme säästäneet roimasti euroja kokoustarjoiluissa ja matkakuluissa. Toki välillä toivoisin saada istahtaa kollegoiden kanssa leppoisasti ravitsevaan tarjoilupöytään.

Toinen ilon aihe on jatkuva oppiminen. Kun kuuntelee viranhaltioiden alustuksia ja vastauksia valtuustoaloitteisiin, niin voi sitä tiedon ja osaamisen määrää mikä linjoille napsahtaa.

Koen oppineeni reilun kolmen vuoden aikana laajasti yhteiskunnan toiminnoista. Kaiken kärkenä on palvella kuntalaisia ja veronmaksajia vuoden jokaisena päivänä taloudellisesti ja tehokkaasti. 

Kaikki lähtee kotoa

Pelottaa mennä kouluun. En saa yöllä nukutuksi kunnolla ja aamupalakin jäi väliin kun vatsassa kipristelee.

Mihin tämä maailma on menossa? Koulukiusaaminen tai oikeastaan kouluväkivalta on ryöpsähtänyt silmille tänä syksynä muutamien järkyttävien tapausten johdosta.  Toisen hakkaaminen henkihieveriin kertoo jostain ihan muusta kuin leikkimielisestä kiusoittelusta. Se on rikos toista ihmistä kohtaan.

Miksi? Tähän kun osaisikin vastata ja ratkaista ongelman perinpohjaisen syyn. Tuttu tokaisu on, että kaikki lähtee kotoa, pitää mielestäni erittäin hyvin paikkansa. Ilmapiirissä, rajoissa ja turvallisuudessa on pahasti pielessä ja pitkän aikaa mikäli lapsi tai nuori käyttäytyy väkivaltaisesti.

Aggressiivinen käytös kertoo jostakin. Osaammeko auttaa ja havaitsemmeko ajoissa jos lapsella on vaikeaa? Valitettavasti emme havaitse tai emme halua havaita, kuljemme ohi ja katsomme muualle. Meidän aikuisten velvollisuus on puuttua kaikkeen epäasialliseen käytökseen rakentavasti.

Virheitä sattuu kaikille mutta perus maalaisjärjellä ajateltuna, kohtelias ja toisia arvostava käytös opitaan äidinmaidon mukana. Empatia, toisen asemaan ja tunteisiin asettautuminen, peilaaminen, vaatii tunneälyä ja kokemusta.

Onko tämän ajan yhteiskunta liian yksilökeskeinen? Minä minä ja kaikki mulle heti. Elämä on joukkuepeliä. Suomi maailman onnellisin kansa on kuin yksi iso tiimi, jonka pitäisi ymmärtää miten hyvin meillä asiat kuitenkin ovat. Koronasta huolimatta elämämme on laadukasta.

Koulu ja oppiminen on hyvän elämän perusta, kulmakivi. Meillä on maailman paras koululaitos ja maailman parhaat opettajat. Ei kiusaaminen jää pelkästään kouluun vaan sitä tapahtuu kaikkialla missä on ihmisiä. Urheiluseuroissa, seurakunnassa, eduskunnassa ja puhumattakaan sosiaalisesta mediasta. Some ja netti on hyvä ja välttämätön työväline oikein käytettynä. Valitettavasti siihenkin on pesiytynyt rikollisuutta ja väärinkäyttöä.

Nyt on aika tarttua ongelmiin ja auttaa ihmisiä eteenpäin elämässä, yhdessä.