Kunnon pärinää, bensan katkua ja auringonpaistetta ei voita mikään.
Tulee ihan pikkupoikamainen tunnelma kun katsoo jokkisautoja lähtöviivalla. Hyvinkään Vauhtipuistossa järjestettiin autourheilun jokamiesluokan SM-kilpailut kesäkuun viimeisenä viikonloppuna.
On hienoa, että Hyvinkää Urheiluautoilijat sai kunnian järjestää valtakunnallinen tapahtuma noin neljän sadan talkoolaisen voimin. Hyvä näyte seuratoiminnan voimasta, yhteishengestä ja ammattitaidosta.
Moottoriurheilu on Suomessa maailman parasta. Meiltä löytyy lajiin kuin lajiin maailman huippuja. Formula, ralli, enduro, motocross, RR-ajo.
Miten on mahdollista, että vajaan kuuden miljoonan ihmisen maasta nousee maailman tähtiä? Se kertoo laadukkaasta juniorityöstä ja valmennuksesta. Valovoimaiset esikuvat ruokkivat menestystä. Ja positiivinen kierre jatkuu aina vaan.
Hyvinkään Vauhtipuisto on erinomainen paikka moottoriurheilulle. Hiekkamaata on kätevä muokata lajin vaatimusten mukaan. Meluvallit hillitsevät pärinän kantautumista suhteellisen lähellä olevaan asutukseen. Hyvät liikenneyhteydet takaavat kuljetuskaluston turvallisen ja sujuvan matkan kilpailupaikalle.
Kilpailun järjestäjät huolehtivat esimerkillisellä tavalla niin kilpailijoiden, yleisön, lehdistön kuin kutsuvieraiden opastamisesta lähtöpaikalle.
Viihdetaiteilija Mika Ikonen kajautti mahtipontisen herkästi Maamme-laulun kilpailun avauksessa sunnuntaina. Riku Bitter toi AKK Motorsport ry:n tervehdyksen. Itse sain kunnian puhua Hyvinkään kaupungin puolesta.
Tulevaisuudessa Vauhtipuistoa on kehitettävä niin, että varikkoalue asvaltoidaan ja sinne tehdään asianmukainen viemäröinti öljynerotuskaivoineen. Nykyisin jokaisessa varikkopilttuussa on läpäisemätön matto, jotta vältytään öljyvahingoilta maaperään.
Joku on epäillyt että onko moottoriurheilu urheilua. Kyllä on. Kuljettajat ovat huippukuntoisia urheilijoita, joiden nopeus ja taito on hiottu äärimmilleen. Keskittymiskyky ja stressinsieto ovat huippuluokkaa.
Jokkisluokassa on hauska piirre, sillä kisan jälkeen autot menevät myyntilistalle maksihinnan ollessa 1500 euroa. Auton virittely pysyy kurissa ja voittaja-autoa himoitaan. Kuninkuusluokka jos mikä.

Vastaa