Pelottaa mennä kouluun. En saa yöllä nukutuksi kunnolla ja aamupalakin jäi väliin kun vatsassa kipristelee.
Mihin tämä maailma on menossa? Koulukiusaaminen tai oikeastaan kouluväkivalta on ryöpsähtänyt silmille tänä syksynä muutamien järkyttävien tapausten johdosta. Toisen hakkaaminen henkihieveriin kertoo jostain ihan muusta kuin leikkimielisestä kiusoittelusta. Se on rikos toista ihmistä kohtaan.
Miksi? Tähän kun osaisikin vastata ja ratkaista ongelman perinpohjaisen syyn. Tuttu tokaisu on, että kaikki lähtee kotoa, pitää mielestäni erittäin hyvin paikkansa. Ilmapiirissä, rajoissa ja turvallisuudessa on pahasti pielessä ja pitkän aikaa mikäli lapsi tai nuori käyttäytyy väkivaltaisesti.
Aggressiivinen käytös kertoo jostakin. Osaammeko auttaa ja havaitsemmeko ajoissa jos lapsella on vaikeaa? Valitettavasti emme havaitse tai emme halua havaita, kuljemme ohi ja katsomme muualle. Meidän aikuisten velvollisuus on puuttua kaikkeen epäasialliseen käytökseen rakentavasti.
Virheitä sattuu kaikille mutta perus maalaisjärjellä ajateltuna, kohtelias ja toisia arvostava käytös opitaan äidinmaidon mukana. Empatia, toisen asemaan ja tunteisiin asettautuminen, peilaaminen, vaatii tunneälyä ja kokemusta.
Onko tämän ajan yhteiskunta liian yksilökeskeinen? Minä minä ja kaikki mulle heti. Elämä on joukkuepeliä. Suomi maailman onnellisin kansa on kuin yksi iso tiimi, jonka pitäisi ymmärtää miten hyvin meillä asiat kuitenkin ovat. Koronasta huolimatta elämämme on laadukasta.
Koulu ja oppiminen on hyvän elämän perusta, kulmakivi. Meillä on maailman paras koululaitos ja maailman parhaat opettajat. Ei kiusaaminen jää pelkästään kouluun vaan sitä tapahtuu kaikkialla missä on ihmisiä. Urheiluseuroissa, seurakunnassa, eduskunnassa ja puhumattakaan sosiaalisesta mediasta. Some ja netti on hyvä ja välttämätön työväline oikein käytettynä. Valitettavasti siihenkin on pesiytynyt rikollisuutta ja väärinkäyttöä.
Nyt on aika tarttua ongelmiin ja auttaa ihmisiä eteenpäin elämässä, yhdessä.
Vastaa