Tänään torilla keskusteltiin isoista asioista.
Nuorten mielenterveyden häiriöiden tunnistaminen ja hoitoonohjaus, Sveitsin puiston rauha, koulutuksen määrärahat, eläkeläisten tukala tilanne ja puolueiden välisen yhteistyön merkitys Suomen kannalta.
Suhtaudun tosissaan ihmisten esiin tuomiin kysymyksiin. Kaikkiin en löydä ratkaisuja. Teen parhaani myös vaalien välissä. Kuunteleminen ja ihmisten palveleminen on jokapäiväistä työtä.
Lämmin kiitos teille kaikille, jotka jaoitte ajatuksianne kanssani. Palautetta tuli runsaasti, niin risuja kuin ruusuja.
Iso kiitos kokoomuksen aktiiveille, työntekijöille, jotka uurastitte erinomaisesti vaalitapahtumasta toiseen. Arvostan teitä suuresti.
Politiikka on joukkuepeliä ja hyvä perustyö kantaa hedelmää pitkällä tähtäimellä. Luotan siihen, että ihmiset äänestävät sunnuntaina ja saadaan Suomen kannalta hyvä lopputulos.
Suunnittelen jo nyt askelia kohti seuraavia kuntavaaleja vuonna 2021.
Vastaa