Käsillä tekeminen on terapeuttista

Käsillä tekeminen on terapeuttista

Siirtyminen epämukavuusalueelle kiehtoo. Kun yrittää tehdä sellaista, mihin ei ole tottunut, saanut koulutusta tai oppinut muuten vaan. Se pistää ajatukset liikkeelle. On pakko keskittyä täysillä. Joka hetki oppii uutta. Motivaatio kasvaa kun vaan tekee sitä mikä tuntuu hyvältä. Pienet onnistumiset laittavat vettä myllyyn.

Tänä keväänä tulimme rouvani kanssa siihen tulokseen että pitkään hyvin palvellut terassimme tulisi saattaa parempaan kuosiin. Oli tulossa juhlat ja kaikki. Onneksi kirvesmies naapurimme antoi hyviä ohjeita ja lainasi työkoneita ystävällisesti.

Ei muuta kun vanhat terassilaudat ja -kaiteet irti sorkkaraudalla ja peräkärryllä kaatopaikalle. Osa laudoista meni hyötykäyttöön naapureille.

Ostin paikallisesta rautakaupasta puuta ja ruuveja pariin otteeseen. Palvelu ja tavara olivat ensiluokkaista. Puun hinta oli yllättävän korkea. Ihmettelin, vaikka puuta meillä on metsät täynnä.

Nikkarointi omaan kotiin on niin konkreettista ja koukuttavaa. Siinä tuntee tekevänsä hyödyllistä hommaa. Jokainen lauta ja ruuvi on kotiin päin. Käsillä tekeminen on terapeuttista. Se on vastapainoa työlleni rehtorina ja kaupunginvaltuutettuna. Koko ajan oppii uutta. Tekisin seuraavan kohteen himan eri tavalla.

Työn onnistumisen ja perheen sovun kannalta on ensiarvoisen tärkeää huolehtia kunnollisista työvälineistä, materiaalista, työajoista, hyvästä ruuasta, kahvipausseista ja päiväunista. Keli on syytä olla hyvä. Pouta ja ei liian kuuma. Tämä kesä on ollut sopiva. Ötököitä ei ole tarvinnut hätistellä. Tosin vettä on satanut runsaasti. Mitä muuta hyvä sää voisikaan olla?

Saattoi mopo hieman keulia. Kun sain yhden valmiiksi, seuraava projekti odotti. Hankin liukusirkkelin, kun aloitin samoja töitä mökillämme Puumalassa. Terassin edusta ja kulkuväylä saavat pikkuhiljaa kestopuuta ylleen. Eipähän tartu hiekka jalkapohjiin.

Teen tätä ilman deadlinea. Silloin kun ei ole muuta puuhaa. Vaimokaan ei aseta paineita. Hän on innokkaana hengessä mukana. Olen saanut uuden harrastuksen, joka tuottaa iloa ja mielihyvää. Totta puhuen, en olisi itsestäni uskonut eikä moni muukaan kun 1990-luvun alussa asettelin valmiita puuritilöitä yksiömme parvekkeelle Jyväskylässä.