Nuorten elämä on kovaa. Nykyajan stressaava tahti koulussa ja vapaa-ajalla on täyttä työtä. Onko tässä systeemissä mitään järkeä? Olisiko jo korkea aika jarruttaa suorittamisen tahtia?
Yläkoulussa pitäisi tietää mahdollinen tuleva ammatti ja valita sen mukaan lukio-opintoja, erityistehtäviä, painotuksia, ylioppilaskirjoitusaineita. Moni lukiolainen matkustaa päivittäin useita tunteja toisen paikkakunnan lukioon. Haetaan korkeampaa sisäänpääsykeskiarvoa ja hyvämaineisia oppilaitoksia. Koulupäivän pituus ja rasittavuus on huikea. Onnistuisiko se meiltä aikuisilta? Epäilen.
Tytöistä noin joka viides kärsii voimakkaasta väsymyksestä ja stressistä lukiossa, pojista hieman pienempi osa. Nuori ihminen toki selviää kun on oma halu ja motivaatio tehdä töitä. Tukitoimia tulee saada henkilökunnalta ja kotiväeltä.
Meidän keskeisin tehtävä on kannustaa täysillä. Mielestäni ohjenuoraksi sopii kolmen koon periaate. Kohtaa, kuuntele ja kannusta. Eikö ole yksinkertaista? Kokeile.
Miksi sitten moni ihminen käyttäytyy töksäyttävästi? Ilme, ele, kommentti väärin ja väärään aikaan annettuna muistuu ikuisesti nuoren mielessä. Muistijälki on negatiivinen, eikö kannattaisi tarjota myönteisiä mielikuvia. Hyvä kantaa yleensä hyvää jatkossakin.
Samoja piirteitä on meillä aikuisillakin työelämässä, urheiluseuroissa, yhdistyksissä ja oikeastaan kaikkialla missä on ihmisiä.
Miten tästä eteenpäin? Huonoon käytökseen on puututtava heti. Helpommin sanottu kuin tehty. Vihaa ja lokaa on tullut niskaan muutamia kertoja kun olen keskustellut käytöstavoista. Eihän vika voi olla minussa, eihän?
Monesti syy nähdään pomossa, joka ei osaa johtaa joukkojaan kunnolla. Uskon kuitenkin hyvän voimaan ja jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu. Hyvän yhteishengen merkitys on ihmisille monesti tärkeämpi kriteeri viihtyä työpaikassa kuin hyvä palkka tai vaativampi toimenkuva. Hyvä pöhinä kantaa.
Vastaa