Koti on koti

Koti on koti

Tänä kesänä on satanut. Välillä myös aurinko on hellinyt, onneksi. Starttasimme heti avajaispäivänä kohti Mikkeliä. Tuttu tie ja maisemat. Olemme seuranneet vaimoni kanssa asuntomessualueen kehittymistä useiden vuosien ajan. Kirkonvarkauden silta on oiva maamerkki Saimaan yllä.

Pysäköintialue sijaitsee Mikkelistä muutama kilometri Jyväskylän suuntaan. Opastus ja väljyys olivat mallikelpoisia. Non stop-bussikuljetus kohti messualuetta sujui mukavasti pirteän oppaan tahdittamana. Saimme rutkasti uutta tietoa Mikkelin historiasta ja palveluista.

Luonto, Saimaa ja talojen sulautuminen kumpuilevaan mäntykankaaseen jäivät päällimmäisenä mieleeni. Puuta on käytetty rakennusmateriaalina esimerkillisen runsaasti. Se sopii ympäristöön ja tuo lämpimän tunteen. Ja puuta meillä riittää.

Kalleimmilla taloilla on oma ranta. Myös erinomainen vuokrataloyhtiö omistaa uimarannan. Muut kohteen ryhmittyvät maniosti korkealle harjulle.

Ilahduin muutamasta niin sanotusta tavallisen palkansaajan talosta. Kustannusarvio haarukassa 200 000 – 300 000 euroa. Kuulostaa kohtuulliselta. Kysyin itsekseni monta kertaa kenellä on varaa maksaa yli puoli miljoonaa euroa talosta? Toiseksi onko Mikkelissä työpaikkoja ja vetovoimaa riittävästi?

Ulkoporealtaat tuntuivat olevan hittituote useimmissa kohteissa. Tarvitaanko niitä? Kauppakuja vilisi ihmisiä. Kauppiaat esittelivät ja myivät tuotteita laidasta laiteen. Sähköliittymiä, höyrypuhdistimia, kiukaita, takkoja, lasitettuja kuisteja ja tietysti maukasta ruokaa ja juomaa.

Ihmisletka kulki sujuvasti talosta toiseen. Yllätyin ettei avajaispäivä ollut tuon pahempaa ryysistä. Oli mukava kohdata tuttuja Hyvinkäältä ja Varkaudesta. Messut kiinnostavat vuosi toisensa jälkeen.

Uusi on uusi. Täytyy todeta että kerta kaikkiaan upeita asuntoja. Toisaalta oma koti tuntuu taas hyvältä. Tuli päivitettyä tämän päivän tyylit. Koti on koti. Kotoilu on meidän juttu. Saimme mukavasti vinkkejä sisustamiseen, äänentoistoon, kodinkoneisiin, huonekaluihin ja terasseihin. Oleellista on että pääsemme pois turhasta roinasta. Sitten on hyvä asua ja elää. Konmaritus saa luvan jatkua.

 

Ei kommentteja

GhatiSuR Kirjoitettu2:36 pm - 29.10.2020

Если у Вас сломался ноутбук asus, то вам проведут диагностику и ремонт мастер ремонта ноутбуков asus –
https://remcom.group/ремонт_ноутбуков_asus/ – ремонт ноутбуков asus.
Решение любых ситуаций с ноутбуками asus – звоните, если Вам требуется:

https://ibb.co/Drmgx0yhttps://i.ibb.co/LNBhLVW/20.jpg

– диагностика asus
– замена видеокарты
– ремонт ноутбуков Асер
– чистка ноутбука от пыли
– восстановление данных

https://www.remcom.group/ремонт_ноутбуков_asus/ – ремонт клавиатуры ноутбука asus

Предоставляется гарантия – 12 месяцев. Сервисный центр – надёжный и известный, компьютерные мастера сервиса asus осуществляют выезд по Москве, быстро за 30-45 минут приедут к вам и выполнят диагностику ноутбука asus прямо у вас в офисе.
Также, компания осуществляет ремонт другого оборудования. Подробная информация –
http://www.remcom.group/ремонт_ноутбуков_asus/ – ремонт ноутбука asus цена
Вызвать мастера на дом для ремонта ноутбука asus можно по телефону, указанному на сайте или через форму обратной связи.
Ссылки –
http://remcom.group/ремонт_ноутбуков_asus/ – ремонт ноутбука asus цена,
https://vk.cc/aBD7cQ – ремонт зарядки ноутбука asus,
https://clc.am/5pp3cg – ремонт ноутбуков asus в москве официальный,
https://qps.ru/dnEyo – ремонт гнезда зарядки ноутбука asus.

Kommenttisi odottaa ylläpidon käsittelyä.