Juttelin pyhänä vaimoni kanssa uutisotsikoista. Kaikki negatiiviset aiheet olivat kärjessä. Miksi negatiivisuus myy, maailman onnellisin kansa?
Olen saanut synnyin lahjana myönteisen luonteen ja siksi olen juuri mitä olen. Ajattelen yleensä eteenpäin kohti valoisampaa aikaa ja että kaikki kääntyy lopulta hyväksi. Jotenkin alkaa närkästyttää kahden koronavuoden ja tämän kevään Ukrainan sodan aikana, kun tuutista tulee ainoastaan negatiivisia lukuja ja tietoja. Osalle ihmisistä tämä lisää ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Eikö ikinä mitään hyvää?
Tiesinhän sen että raha ratkaisee, negatiivisuus ja kriisit myyvät parhaiten, kuten rouvani totesi. Klikkauksia satelee kun on riittävän karu ja ikävä otsikko. En ota kantaa ennen poliisin tutkintaa kansanedustaja Wille Rydmanin tapaukseen, mutta kovin suuren sivumäärän juttu sai Helsingin Sanomissa 19.6.2022. Toki se on vakava asia ja ehkä Hesari halusi jutullaan herättää Suomen kansan pohtimaan onko tässä perää. Näitä vastaavia tapauksia on putkahdellut julkisuuteen viime aikoina tuon tuosta.
Onneksi meillä tapahtuu paljon hyviä asioita. Ne saavat harjoin suurta palstatilaa lehdistössä. Jotenkin lämmittää kummasti Leijonien menestys ja mestaruuden niin olympialaisissa kuin maailmanmestaruuskisoissa. Paikallisesti Hyvinkään suurin talousuutinen on Onnisen tehdashanke. Hangonsilta kasvaa kohisten ja kehittyy kun asuintalojen kakkosvaihe, Rentton areena ja päiväkodin ja peruskoulun rakentaminen nytkähtävät liikkeelle.
Mennään töihin, harrastuksiin ja kokouksiin selkä suorana iloisesti tervehtien, tehdään tästä päivästä hyvä päivä, yhdessä. Ei pilata ilmapiiriä valituksilla vaan tartutaan haasteisiin kunnolla ja jaetaan onnistumisen ilo.
Juhannuslauantaina aioin kokea jälleen jotakin myönteistä, yhteisöllisyyttä, kun poika saunoo Puumalan satamassa päävalmentaja Jukka Jalosen kansanjuhlassa.
Vastaa