Toistuvasti kirjoitetaan lasten ja nuorten liian vähäisestä liikkumisesta ja huonosta kunnosta.
Ollaan sisällä, pelataan nettipelejä, istutaan ja syödään kaloripitoista ruokaa. Ei hyvä. Tästä seuraa meille vanhemmille tuttu kuvio, olo heikkenee, paino nousee ja vointi on vetämätön.
Patistamalla emme saa nuoria lenkkipolulle tai hiihtoladulle. Koulujen liikuntatuntien merkitys korostuu ja ennen kaikkea liikunnanopettajan kannustava asenne opettamiseen.
Tänä päivänä opetuksessa tutustutaan monipuolisesti eri liikuntalajeihin ja sitä kautta nuori voi löytää itselleen elinikäisen harrastuksen. Oma motivaatio kasvaa myönteisten tuntemusten kautta.
Kaukana on ajat jolloin kieputtiin rekillä kämmenten nahka rullalla. Kun ei pääse rekin päälle niin ei. Se tappoi monen liikkujan kipinän vuosiksi.
Kannatan arkiliikunnan lisäämistä. Kävellen tai pyörällä kouluun ja harrastuksiin. Meillä on kaikki lähellä ja se on omasta asenteesta kiinni kuljenko autolla vai omin jaloin. Meillä vanhemmilla on vastuu lopettaa turha autoralli koulujen pihoilla.
Vastaa