Nollatoleranssi häirintään

Nollatoleranssi häirintään

Aloittelin aamulla kuntosalitreeniä kaikessa rauhassa ja avasin tuttuun tapaan radion. Pääuutinen oli häirintätapaukset eduskunnassa. Avustajista yli kymmenen prosenttia oli kokenut häirintää. Nyt alkaa olla mitta täynnä. Ei jaksa enää.

Viikkotolkulla jatkuvana virtana mediasta pukkaa tietoja ihmisten ikävistä kokemuksista. Suurin osa teoista, puheista ja vihjeistä on kohdistunut naisiin.

Mikä meitä miehiä vaivaa? En väitä olevani käytöskoulun kasvatti, mutta opin nuoruudessani Savon syvissä metsissä mitä hyvä käytös tarkoittaa. Ja mikä on oikein ja mikä väärin. Siitä kiitos vanhemmilleni. Kantapään kautta tuli opittua monia juttuja, joita olen aikuisena yrittänyt muistaa noudattaa.

Pidän hyvänä asiana että meillä on herätty puhumaan häirinnästä. #Metoo -kampanja sosiaalisessa mediassa on levinnyt laajalle. Tuntuu siltä että ei ole yhtään järjestöä, urheiluseuraa, työpaikkaa tai eduskuntaa, missä häirintää ei olisi tapahtunut. Ihmiset ovat vaienneet niistä vuosia turhaan. Miksi? Ei haluta vaikeuttaa omaa tilannetta muiden silmissä nipona työntekijänä. On vähätelty asioita. Välttämättä ei olla osattu reagoida välittömästi tilanteeseen.

Epäkohtiin ja epäasialliseen käytökseen on puututtava heti. Se on jokaisen ihmisen oikeus ja velvollisuus. Pomon tehtävä on selvittää kahnaukset, vaikka siitä saa helposti vihat niskoilleen kun puuttuu asiaan. Olen nollatoleranssin kannalla.

Mikä sitten on oikeaa ja mikä väärää käyttäytymistä? Osa meistä tulkitsee heitot vitsinä ja osa loukkaantuu. Sopiva huumori on taitolaji. Oikein viljeltynä se lisää hyvinvointia, jaksamista ja hyvää henkeä. Oleellista on olla oma itsensä, nauttia elämästä ja kaikesta mitä tekee. Asettuminen toisen yksilön asemaan auttaa hahmottamaan tunteita ja ajatuksia. Mieti miltä sinusta tuntuisi.

Suomi on sivistysvaltio. Sivistykseen kuuluu toisen ihmisen kunnioittaminen ja hyvät käytöstavat. Uskon että otamme kohuista opiksemme ja olemme jatkossa valveutuneempia kunnon kansalaisia.