Opetus on vientityötä parhaimmillaan

Opetus on vientityötä parhaimmillaan

Voi mikä silmien loiste ja hymy. Oli ilo ottaa vastaan maanantaiaamuna 22 kunshanilaista lukiolaista ja kolme opettajaa. Kunshan on Hyvinkään ystävyyskaupunki Kiinassa.

He tulivat intoa puhkuen opiskelemaan suomalaiseen lukioon. Viiden päivän kouluviikon ohjelmassa oli suomen kieltä ja kulttuuria, englannin kieltä, kemiaa, tieteen historiaa, fysiikkaa, robotiikkaa, matematiikkaa, biologiaa, maantiedettä ja liikuntaa.

Mielestäni juuri tällainen toiminta on koulutusvientiä parhaimmillaan. Avataan ovia suomalaiseen, maailman parhaaseen kouluopetukseen ja sivistykseen.

Kaikkiaan kunshanilaisten matka kesti kymmenen päivää. Tutustuminen Suomeen ja maamme nähtävyyksiin, puhtaaseen luontoon, mustikoihin ja turvalliseen yhteiskuntaan teki suuren vaikutuksen kiinalaisiin.

Suunnittelimme opetuksen siten, että aluksi käytiin läpi teoriaa ja sitten tehtiin sama käytännössä. Ihovoidetta, huulirasvaa, robotin tekemistä, fysiikan kokeita, tuoreita mustikoita Sveitsin metsästä, kävelyä, koripalloa, lentopalloa ja tutustumista Hyvinkään terveysmetsään, Rautatiemuseoon, kauppakeskus Willaan ja Koneen tehtaaseen.

Kouluviikko onnistui erinomaisesti. Suuri kiitos lukiomme opettajille, jotka opettivat kesken kesälomaansa innokkaita nuoria. Uudenmaan Seuramatkat Oy organisoi loistavasti kokonaisuuden majoituksen ja vapaa-ajan ohjelman suhteen. Wei Lu tulkkasi tarvittaessa ja tilasi lounaan lukioon.

Hyvä Suomi-kuva leviää ja nyt on odotettavissa Hyvinkäälle kiinaisten matkailijoiden ja opiskelijoiden virta. Ensi vuoden elokuuksi on jo alustava varaus tehty. Meidän vuoro on vierailla Kunshanissa keväällä 2020. 

Mielestäni koulujen tilat on saatava tehokkaampaan käyttöön lomien aikana. Ulkomaiset opiskelijat, opettajat ja vanhemmat ovat kiinnostuneita tulemaan Suomeen oppimaan ja nauttimaan maailman puhtaimmasta luonnosta. Muutama viikko kesällä koulussa tekee hyvää kansantaloudelle.

Innokkaita opettajia löytyy opettamaan kesken kesälomaa. Maailma on muuttunut ja nyt meidän tulee päivittää työskentelytapamme tähän päivään.  Hyvällä mielellä, yhteistyöllä ja positiivisella asenteella pärjäämme. On ilo tehdä töitä.

Welcome to Hyvinkää.
Kosmetiikan kemiassa valmistettiin ihovoidetta ja huulirasvaa.

Vastaa