Sinua varten parasta palvelua

Sinua varten parasta palvelua

Kirjainyhdistelmä sote saa monilta ihmisiltä silmäkulmat kurttuun. Mikä ihmeen sote? Käsittämätön möhkäle. Mistä sitä palvelua löytää?

Ei mitään hätää, sillä kaikki toiminnot ovat pysyneet ennallaan ja samoissa toimipaikoissa. Ainoastaan henkilökunta ja kiinteistöt ovat siirtyneet sote-kuntayhtymälle.

Vuoden 2019 alussa aloittanut Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä (Keusote) vastaa alueensa jäsenkuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä ja tuotannosta. Jäsenkuntia ovat Hyvinkää, Järvenpää, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen ja Tuusula.

Keusoten tavoitteena on turvata alueen asukkaille laadukkaat ja asiakaslähtöiset sosiaali- ja terveyspalvelut tasa-arvoisesti.

Keusote järjesti yhtymävaltuutetuille ja virkamiehille seminaarin 6.-7.6.2019 Hämeenlinnan Aulangolla. Kesäisessä säässä ja upeassa miljöössä meillä oli aikaa syventyä pohtimaan visiota ja arvoja. Kiitos järjestäjille erinomaisesta ohjelmasta.

Me luottamushenkilöt alamme päästä sisään Keusoten sisimpään perustehtävään. Oleellista on myös tutustua niin henkilökuntaan kuin kollegoihin. Pelkkä kokous ei tähän riitä. Kohtaaminen vaatii aikaa. 

Asiakaslähtöisyys on mielestäni tärkein arvo. Olemme kiinnostuneita ihmisten hyvinvoinnista ja tarjoamme parasta mahdollista palvelua ja osaamista.

Kuluja on pystyttävä ennakoimaan ja kohdentamaan nykyistä paremmin, sillä kuntien kassa ei kestä nykyistä hintaa.

Meidän tulee toimia rohkeasti ja uudistaa toimintatapojamme digitaalisuutta hyödyntäen. Toki paperinen vaihtoehto on turvattava vanhemmalle väelle, joka ei käytä tietokonetta tai älypuhelinta.

Apotti on ainoa järkevä kaikkiin kuntiin hankittava tietojärjestelmä, joka yksinkertaistaa toiminnan ja poistaa päällekkäiset, yhteensopimattomat järjestelmät.

Apotin tavoitteena on, että sote-ammattilaiset saavat käyttäjäystävällisen työkalun, joka sujuvoittaa työtä ja ohjaa parhaisiin käytäntöihin. Apotti maksaa itsensä takaisin noin kahdeksassa vuodessa.

Avoimuutta meidän on lisättävä. Eri kanavia tulee käyttää monipuolisesti huomioiden eri ikäryhmät ja käyttäjät. Tiedotusta ei ole koskaan liikaa, sen kohdentaminen on haasteellista.

Myönteinen some-kampanja puree nuoriin ja työikäisiin ihmisiin, perinteinen lappu postiluukkuun ja sanomalehti-ilmoitukset vanhempiin kansalaisiin.

Tärkeintä on että ihminen saa nopeaa ja asiantuntevaa hoitoa.  

Vastaa