Taksvärkki tärkeään kohteeseen

Taksvärkki tärkeään kohteeseen

Perinteinen taksvärkkipäivä oli Hyvinkään Sveitsin lukiossa perjantaina 14.10. Opiskelijakunta on valinnut taksvärkin kohteeksi Amnesty Internationalin.

Ihmisoikeuksien puolesta toimiminen ja niistä puhuminen olisi hyvä olla jokaisen päivän teemana. Ihmisen oikeuksien ja velvollisuuksien tiedostaminen kuuluu yleissivistykseen. Voiko tässä asiassa tulla koskaan riittävän valveutuneeksi?

Tämmöisenä aikana saa jatkuvasti lukea uutisia väkivallasta ja uhkakuvista. Negatiivisuus täyttää mielen. Ihminen on paha toiselle. Mikä meitä oikein vaivaa? Nollatoleranssi kaikkeen syrjintään ja väkivaltaan. Niin fyysiseen kuin henkiseen. Puuttuminen on vaikeaa. Toisaalta se on meidän jokaisen velvollisuus. Jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu.

Lähes kaikki lukiomme nuoret työskentelivät taksvärkissä kotonaan tai työnantajan leivissä. Vajaa parikymmentä lukiolaista siivosi ja haravoi lukion tiloja ja pihaa siistiin kuntoon. Tästä meillä on pelkästään mukavia kokemuksia. Ja nuoret oppivat samalla arvostamaan yhteisiä tilojamme vieläkin enemmän.

Tänä syksynä nuoret olivat niin innokkaita siivoamaan että halusivat jatkaa työtään vielä lounaan jälkeenkin. Ja sehän sopii. Oikea asenne. Nuorissa on positiivisuutta.

Reippaan työrupeaman jälkeen oli upea hetki toivottaa nuorille hyvää ja ansaittua syyslomaa.

wp_20161014_08_27_57_pro