Vaalimakkara villitsi kansan

Vaalimakkara villitsi kansan

Grillimakkaraa, pullaa ja kahvia. Siinä vaaliteltan varma täky. Toki paljon myös keskusteltiin ihmisten asioista lauantaina Hyvinkään torilla kauniissa kevätsäässä.

Hyvinkään Kokoomuksen aktiivit tekivät jälleen suurenmoisen työn auttaessaan Iida-Eveliinaa ja minua vaalikampanjassa. Kiitos siitä.

Ihmiset tulivat juttelemaan isoista arkisista asioista. Eläkeläisten rahat eivät riitä elämiseen, Caruna vie viimeisetkin eurot, pakkoruotsia ei kuulemma tarvita, yrittäjä jää pulaan ja yksin konkurssin jälkeen, lapset voivat huonosti, sähkö- ja nettisäteily vie terveytemme, Hyvinkään uusi lukio-opisto on loistojuttu, ammatillisen koulutuksen lähiopetusta pitää lisätä, avohakkuita ja kulotusta pitäisi suosia metsänhoidossa, junaliikenne tulee pitää valtion hallussa ja tavallisen palkansaajan tulot eivät riitä asuntojen maksamiseen.

Myös ilon aiheita löytyi muutama. Vanhempi mies totesi rauhallisesti asioiden ja hyvinvoinnin olevan meillä nyt paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Osuvasti sanottu.

Osan suosiostamme saattaa selittää 220 grillimakkaraa, pulla ja kahvi tarjottiin loppuun reilussa kahdessa tunnissa.

Olen kuulolla, joten ottakaa yhteyttä ja nykäiskää hihasta milloin vain. Hyvä pöhinä jatkuu.

Vastaa