Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Kokemuksen ja iän myötä sitä tulee katsoneensa elämää ja maailmaa avoimin mielin. Ainakin omasta mielestäni.
Seitsemän vuotta sitten Tikru-kissa siirtyi Onnentassusta meille ja olimme täysin myytyjä. Viisas ja itsenäinen kissa antoi iloa jokaiseen päiväämme. Kevyet oksennukset kuuluvat asiaan ja siivous vain tehostui.
Viime kesänä Savon syvissä metsissä vietimme rauhallista lomapäivää kun hoikka ja sulavalinjainen koira käveli pihaamme kaikessa rauhassa. Ruuanvalmistuksen tuoksu houkutteli hänet terassin ovelle ja lihapullan palanen tuntui maistuvan. Lähdin naapurin tonttia kohti kävelemään, jos koiran omistaja olisi siellä ja saataisiin vierailija takaisin turvallisesti.
Leinosen pojan koira hän kuulemma oli. Niinpä. Kenenkäs muunkaan. Tarina jatkui heti seuraavana päivänä kun vaimoni hölkkäsi mäkeä ylös ja auto ohitti hänet. Kukas sieltä ikkunasta katsoi? Tuttu whippetti suloisella katseellaan. Peli taisi olla pelattu. ”Jos meille tulee joskus koira niin se on whippetti”, totesi vaimoni.
Joulun alla selailin netistä kenneleitä. Mikä ihmeen Vihtijärvi, iski silmääni. Sehän on lähellä Hyvinkäätä. Kytäjän kautta kohti Vihtiä näyttäisi olevan Kiiturin Kennel. Sinne siunaantui marraskuun alussa seitsemän pentua, kuusi urosta ja yksi narttu. Olisiko meillä mahdollista hankkia pentu, pohdimme vaimoni kanssa.
Joulun alla ajelimme Vihtijärvelle ja olimme myytyjä. Hyvin hoidettu tila ja lämmin vastaanotto niin talonväen kuin pentujen sekä aikuisten koirien taholta teki meihin vaikutuksen. Kennelin emäntä ja isäntä selvittivät perin pohjin koiranhoidon aakkosia. Olimme innoissamme.
Väinö, juoksijalinjainen whippetti, saapui kotiimme automme kyydissä koko matkan huutaen. Uusi arki alkoi. Päätimme heti satsata hyvää uneen, joten toin patjan Väinön petin viereen olohuoneen lattialle. Olemme vedelleet kahdeksan tunnin unia sopivilla hellimishetkillä höystettyinä. Ruokailut ja ulkoilut sujuvat mainiosti. Sisäsiisteys antaa vielä odottaa. Tarina jatkuu.
Vastaa