Tämä valtuustokausi alkaa kääntymään loppusuoralle. Tulevana keväänä järjestetään kuntavaalit 18.4. Toivottavasti voimme järjestää vaalit. Korona on ja jyllää.

Vaalipäälliköt ja puolueväki tekevät parhaillaan kaikkensa, jotta ehdokkaiksi saataisiin erilaisia ihmisiä yhteiskunnan kaikilta saroilta. Valtuusto on ikään kuin yhteiskunnan peili, joka heijastaa kuvan arjestamme.

Voin hyvällä sydämellä kertoa, että valtuustotyö on monipuolista ja mielenkiintoista. Ehkä suurin ilo on ollut tutustua ihmisiin yli puoluerajojen. Työ on ennen kaikkea tiimityötä oman ryhmän sisällä ja myös muiden ryhmien kanssa.

Esimerkiksi talouden tasapainottamisessa saimme aikaan yhdessä hyviä päätöksiä, joilla Hyvinkään talous saadaan kuntoon lähivuosien aikana. Palvelut kuntalaisille säilyvät silti laadukkaina ja monipuolisina.

Veroprosentin nosto ei ole koskaan kannatettava keino. Tänä vuonna olimme  kynsin hampain pakkoraossa. Onneksi kaupunkimme taloustilanne näyttää hieman valoisammalta ja nyt esitämme malttia. Edetään nyt nykyisillä veroilla ja katsotaan tilanne ensi keväänä uudelleen.

Valtuuston lisäksi valituilla on mahdollista päästä toimimaan lautakuntien ja tytäryhtiöiden hallitusten toiminnassa. Kokouksia riittää ja asiat etenevät vinhaa vauhtia. Korona-aikana Teams on ollut päivän sana. Olemme väkisinkin oppineet etäkokouksen sielun maiseman. Kokoukset ovat täsmällisiä, siellä ei jaaritella ja osallistua voi mistä tahansa, kunhan netti ja päätelaite toimivat.

Olemme säästäneet roimasti euroja kokoustarjoiluissa ja matkakuluissa. Toki välillä toivoisin saada istahtaa kollegoiden kanssa leppoisasti ravitsevaan tarjoilupöytään.

Toinen ilon aihe on jatkuva oppiminen. Kun kuuntelee viranhaltioiden alustuksia ja vastauksia valtuustoaloitteisiin, niin voi sitä tiedon ja osaamisen määrää mikä linjoille napsahtaa.

Koen oppineeni reilun kolmen vuoden aikana laajasti yhteiskunnan toiminnoista. Kaiken kärkenä on palvella kuntalaisia ja veronmaksajia vuoden jokaisena päivänä taloudellisesti ja tehokkaasti. 

Pelottaa mennä kouluun. En saa yöllä nukutuksi kunnolla ja aamupalakin jäi väliin kun vatsassa kipristelee.

Mihin tämä maailma on menossa? Koulukiusaaminen tai oikeastaan kouluväkivalta on ryöpsähtänyt silmille tänä syksynä muutamien järkyttävien tapausten johdosta.  Toisen hakkaaminen henkihieveriin kertoo jostain ihan muusta kuin leikkimielisestä kiusoittelusta. Se on rikos toista ihmistä kohtaan.

Miksi? Tähän kun osaisikin vastata ja ratkaista ongelman perinpohjaisen syyn. Tuttu tokaisu on, että kaikki lähtee kotoa, pitää mielestäni erittäin hyvin paikkansa. Ilmapiirissä, rajoissa ja turvallisuudessa on pahasti pielessä ja pitkän aikaa mikäli lapsi tai nuori käyttäytyy väkivaltaisesti.

Aggressiivinen käytös kertoo jostakin. Osaammeko auttaa ja havaitsemmeko ajoissa jos lapsella on vaikeaa? Valitettavasti emme havaitse tai emme halua havaita, kuljemme ohi ja katsomme muualle. Meidän aikuisten velvollisuus on puuttua kaikkeen epäasialliseen käytökseen rakentavasti.

Virheitä sattuu kaikille mutta perus maalaisjärjellä ajateltuna, kohtelias ja toisia arvostava käytös opitaan äidinmaidon mukana. Empatia, toisen asemaan ja tunteisiin asettautuminen, peilaaminen, vaatii tunneälyä ja kokemusta.

Onko tämän ajan yhteiskunta liian yksilökeskeinen? Minä minä ja kaikki mulle heti. Elämä on joukkuepeliä. Suomi maailman onnellisin kansa on kuin yksi iso tiimi, jonka pitäisi ymmärtää miten hyvin meillä asiat kuitenkin ovat. Koronasta huolimatta elämämme on laadukasta.

Koulu ja oppiminen on hyvän elämän perusta, kulmakivi. Meillä on maailman paras koululaitos ja maailman parhaat opettajat. Ei kiusaaminen jää pelkästään kouluun vaan sitä tapahtuu kaikkialla missä on ihmisiä. Urheiluseuroissa, seurakunnassa, eduskunnassa ja puhumattakaan sosiaalisesta mediasta. Some ja netti on hyvä ja välttämätön työväline oikein käytettynä. Valitettavasti siihenkin on pesiytynyt rikollisuutta ja väärinkäyttöä.

Nyt on aika tarttua ongelmiin ja auttaa ihmisiä eteenpäin elämässä, yhdessä. 

Miksi tämä kone ei yhdistä verkkoon? Miten saan buutattua läppärini Abittiin?

Kysymyksiä riittää koulujen ja oppilaitosten atk-opettajille. Voi hyvällä sydämellä puhua todellisista digiguruista, sillä Suomen digiloikka perustuu pitkälti hyvää opetukseen ja kiinnostukseen tietotekniikkaa kohtaan.

Entinen kollegani puhui usein tajunnan jatkeesta kun pohdimme älypuhelimen käyttöä oppitunneilla tai oikeastaan sen käytön rajoittamista. Nykyiset oppilaat ja opiskelijat ovat saaneet syntymästään saakka käyttää jotakin tietoteknistä laitetta, useimmiten älypuhelinta.

Lukiot ovat olleet pioneereja sähköisten oppimateriaalien ja erityisesti sähköisten kurssikokeiden ja ylioppilaskokeiden käyttöönotossa. Nyt koko yo-tutkinto tehdään omalla läppärillä ja omilla kuulokkeilla oppilaitoksen langallisessa verkossa.

Koesysteemi on erittäin toimiva ja vakaa. Sen rakentaminen ja purkaminen vaatii tuntien työn syyskuussa ja maaliskuussa.

Suurin osa maamme abeista kirjoittaa vanhojen lukioiden vanhoissa liikuntasaleissa, minne atk-virtuoosit vetävät kilometrikaupalla sähkö-ja nettipiuhaa sekä reitittimiä. Harvassa koulussa on nykyaikainen infra valmiina rakenteissa, uusimmissa onneksi. Eikä ole mitään mieltä sulkea liikuntasalia kolmeksi viikoksi kaksi kertaa vuodessa. Millä me saadaan kansa liikkeelle jos tilat ovat digikäytössä?

”Kaikki kunnossa”-ilmoitus vihreällä värillä rauhoittaa serverin ja varaserverin näytöllä. Älä vaan koske mihinkään niin hyvin sujuu. Näin kätevää se on ja kokelaat senkun kirjoittavat vastauksiaan, jotka tallentuvat automaattisesti palvelimelle.

Koneisto toimii kun etukäteistyö on tehty huolella. Meille tavallisille tallaajille riittää kun olemme valmiudessa ja ohjaamme nuoren vessaan aika ajoin.

Osaammeko arvostaa riittävästi tietotekniikan ammattilaisia? He jakavat oppejaan auliisti kun malttaa kuunnella ja perehtyä. Pattitilanteen ratkaisee monesti tuttu ohje; käynnistä kone uudelleen.