Seurakuntavaalit, eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit ja vielä maakuntavaalit. Noin vuoden mittainen putki on päällä.
Mitä tavoitteita puolueilla on? Maailman menoa väljästi tulkittaessa esiin nousevat köyhyyden poistaminen, ilmastonsuojelu, työllisyyden parantaminen, syrjäytyneisyyden vähentäminen, suvaitsevaisuuden vaaliminen, osaamisen ja koulutuksen kehittäminen, turvallisuuden ja taloudellisen vakauden edistäminen.
Kukin puolue painottaa strategiassaan hieman eri lähestymiskulmia. Yhteisenä nimittäjänä kaikilla on ihmisten hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisääminen.
Yhteisten asioiden edistäminen ja hyvän elämän mahdollisuuksien kehittäminen on jokapäiväistä työtä. Moni poliitikko aktivoituu vaalien alla, mutta se on lyhyt polku. Olemme kansan palvelijoita. Työtä on tehtävä vuoden jokaisena päivänä kaduilla, kauppakeskuksissa, kuppiloissa ja sosiaalisessa mediassa.
Politiikka on osa elämää ja päinvastoin. On kuunneltava ihmisiä ja omaa sydäntään. Kun tekee työtä omantuntonsa mukaan ja on oma itsensä, niin lopputulos on hyvä. Tai niin hyvä kun se voi olla. Filmaamalla ei pötkitä pitkälle.
Poliitikkokin on ihminen, onneksi. Teemme virheitä ja möläyttelemme toisinaan sammakoita suustamme. Onneksi siihen ei maailma kaadu. Tosin muutama äänestäjä saattaa kääntää kelkkansa toiseen suuntaan ja tekstiviestipalstalla paukkuu korkealta ja kovaa, monesti nimimerkillä.
Nöyryys ja välitön anteeksipyyntö kertoo sivistyneestä ihmisestä. On osattava ja uskallettava hävitä, on osattava voittaa. Hyvä tunnelma, hyvä fiilis, on kaiken perusta. Se syntyy oikeasta ja aidosta ihmisen kohtaamisesta ja kuuntelemisesta. Halataan kun tavataan, toimii tutumpien kesken. Kättely on varma tapa.
Vaalit voitetaan kentällä. Oman kunnan ja lähiympäristön ihmiset on vakuutettava ja saatava kiinnostumaan ehdokkaasta. Joukkuepelillä saavutetaan parhaat tulokset, sillä kukaan ei pärjää yksin.
Tukiryhmän jäsenten erilainen osaaminen ja positiivinen pöhinä rummuttaa ehdokkaan sanomaa. Tarvitaan eri-ikäisiä ja erilaisia ihmisiä, kuten yhteiskuntakin on.
Vastaa