Buutataan koneet käyntiin

Sähköiset ylioppilaskirjoitukset ovat tätä päivää maamme lukioissa. Miten onnistuu läppärin käynnistäminen muistitikulta? Tuskin monikaan meistä on tehnyt tätä aikaisemmin.

Onneksi nuoret ovat virkeitä ja hyviä oppimaan digiloikkaamaan. Ja onneksi opettajat ovat valveutuneita ja valmiita astumaan opetuksessaan nykyaikaan.

Läppäri on oiva työväline. Ilman sitä ei hommista tulisi mitään. Nuoret treenaavat koneensa käynnistämistä Abittiin ja ylioppilastutkintolautakunnan koejärjestelmään lukuisia kertoja.

Päivitän ja seuraan Tietokoneet ylioppilaskokeissa-Facebookryhmää. Kokemuksia virhetilanteista, pienestä paniikista ja uudelleen käynnistämisistä pukkaa miltei jokaisen koepäivän aikana. Reksit ja atk-opettajat ovat paineen alla ja toivovat hartaasti jokaisena aamuna että koesysteemi toimisi moitteettomasti.

Koetta valvovat opettajat tuijottavat valvojan näyttöä herkeämättä ja luottavat siihen että vihreä pampula näkyy sekä teksti: kaikki kunnossa. Verkkohäiriö tai muu ongelma näkyy punaisella tekstillä listan kärjessä. Monesti kokelaan koneen verkkojohto on löystynyt ja ei muuta kun takaisin kiinni. Jälleen kaikki kunnossa ja vihreää väriä kehiin. Kaksi opettajaamme päivystää pitkää päivää ylioppilaskirjoitusten aikana kännykän varassa. Moni ongelmatilanne on ratkennut käden käänteessä.

Ylioppilastutkintolautakunnan helpdesk-numero on hyvä apu. Tosin vastausaika on turhan pitkä jopa 10 minuuttia. Ensi syksyksi on luvassa lisää tukihenkilöitä, hyvä niin.

Muistitikkujärjestelmä ei ole varmin mahdollinen, koska tikuissakin on vikoja. Tallennan aina koekysymykset kahdelle tikulle varmuuden vuoksi. Kaiken kaikkiaan minulla on luottavainen ja onnellinen olo. Digikokeet ovat sujuneet hyvin. Suunta on eteenpäin. Digissäkin on oltava rohkea. On yritettävä, kokeiltava ja kehitettävä. Hyvä siitä tulee.

Päätetään eikä jahkailla

Hyvinkään kouluverkko on muutoksen kourissa. Hyvä niin, sillä olemme jämähtäneet jälkeen monista muista kaupungeista.

Digitaalisuus, monimuotoisuus, muunneltavat tilat ja monikäyttöisyys ovat nykyajan vaatimuksia. Kohta siirrymme 2020-luvulle ja osa meistä haikailee vielä 1970-luvun pitkiä käytäviä ja naulakoita. Kiitos Hyvinkään sivistystoimelle palveluverkon erinomaisesta valmistelusta ja selkeistä vaihtoehdoista, jotka esiteltiin kuntalaisille kaupungintalolla 5.3.2018.

Liipasimella on neljä koulua. Härkävehmaan koulu, Aseman koulu, Sveitsin lukio ja Hyvinkään yhteiskoulun lukio. Nämä rakennukset ovat huonossa hapessa eivätkä vastaa tämän päivän opetustyön vaatimuksia.

A-vaihtoehdossa puretaan Härkävehmaan ja Aseman koulut ja tehdään Sveitsin lukiosta yläkoulu remontoimalla tai rakentamalla kokonaan uusi koulu. Samalla Tapainlinnan koulua laajennetaan. Vaihtoehdossa B Härkävehmaan koulu puretaan, mutta Aseman koulu jätetään koulukäyttöön remontoimalla tai rakentamalla uusi koulu. Tapainlinnan ja Puolimatkan kouluja laajennetaan.

Molempien ratkaisujen kustannusarviot valmistuvat maaliskuun aikana. Käsittely etenee opetuslautakuntaan, kaupunginhallitukseen ja lopulta kaupunginvaltuuston päätettäväksi 28.5.2018.

Pitämällä palvelut ajan tasalla, voimme lisätä Hyvinkään vetovoimaa asuinpaikkana. Vielä keskeisempi asia on veroprosentti ja työpaikat. Tämän valtuustokauden yksi tavoite on laskea Hyvinkään veroprosenttia nykyisestä 19,75 % 0,25 %. Asuntoja ja tontteja meillä riittää, lapsia, nuoria ja aikuisia tarvitaan lisää.

Hangonsiltaan on jo noussut ensimmäiset asuinkerrostalot ja lisää jyskytetään. Uusi monitoimitalo, missä toimivat lukio, aikuislukio ja Hyvinkään opisto valmistuu elokuussa 2020. Samaan aikaan viereen nousee Rentto Oy:n rakentama liikuntahalli. Uusi ja nykyaikainen sivistyksen kehto kohoaa lähelle kaupungin keskustaa. Näin myös pääradan länsipuoli saa tarvitsemaansa nostetta.

Oleellista on että tehdään päätös eikä venytetä ratkaisua. Laitetaan kaivinkoneet töihin. Nyt rakennetaan uudet oppimisympäristöt lapsille ja nuorille, tulevaisuuden veronmaksajille. Lisäksi opettajat ja henkilökunta pääsevät työskentelemään terveellisissä taloissa.

Pidä oma pääsi

Marko Jantusen tarina pistää palan kurkkuun. Kuuntelin hänen sanojaan ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten. Nyt hän on ollut kuivilla kaksi ja puoli vuotta.

Entisen huippujääkiekkoilijan ensimmäinen mielihyvän koukku iski tajuntaan kolmevuotiaana kun hän oppi luistelemaan. Tämähän sujuu ja varsinkin takaperin. Tätä on saatava lisää. Kahdensanvuotiaana Jantunen kirjoitti kouluaineessaan että hänestä tulee isona NHL-kiekkoilija. Unelma iskostui Jantusen mieleen. Tavoite siivitti hänet ponnistelemaan yhä kovemmin. Ja tulosta tuli.

Jantunen puhui lukion ensimmäisen vuoden opiskelijoille Elämäni Sankarin järjestämässä hyvinvointiaamupäivässä. Moni nuori kilpailee tosissaan ja haaveilee menestyksestä. Jantuselle tuli menestystä, 16-vuotiaana SM-liigaan ja edelleen ammattilaisuralle aina NHL-matseihin ja maajoukkueeseen saakka.

Hänellä oli kaikki mitä oli toivonut ja varallisuutta oli kertynyt uran jälkeistäkin elämää varten. Jokin meni pieleen. Yksi ainoa huumenuuhkaisu vei miehen mennessään.

Pikkupojan luistelukoukku oli vaihtunut päihdekoukkuun. Miksi? Jantusen mukaan hänellä ei ollut enää riittävän suuria unelmia eikä tavoitteita. Kaikkea oli ja peli sujui. Mielihyvää oli haettava muualta, keinotekoisesti.

Marko Jantusen peliura jatkui jonkin aikaa, vaikka elämäntyyli oli kaikkea muuta kuin huippu-urheilijamainen. Alkoholia, lääkkeitä ja huumeita. Miksi kukaan ei puuttunut? Totaalinen stoppi sattui kun hän ensimmäisen kerran jäi pois töistä eli treeneistä krapulan takia. Soitto joukkueen lääkärille ja tekosyy kehiin. Siitä alkoi Jantusen suistuminen yhä syvempään rotkoon, josta hän ei päässyt enää itse pois.

Avominne päihdeklinikka Riihimäellä pelasti Jantusen hengen. Hänet vietiin sinne niska-pers-otteella, väkisin. Siitä alkoi Jantusen raitistuminen ja täydellinen nollatoleranssi kaikkiin päihteisiin. Nykyisin Jantunen valistaa nuoria päihteiden vaaroista ja ennen kaikkea opettaa pitämään oman päänsä.

Hyvä perusarki on parasta. Työtä, opiskelua, hyviä harrastuksia ja suuria unelmia. Niillä on taipumus toteutua.

Mihin lapsuus katosi?

Vuoden ensimmäinen saapumiserä astui varusmiespalvelukseen maanantaina 8. tammikuuta. Päivä oli iso muutos elämässä yli 12 000:lle nuorelle. Naisia aloitti vapaaehtoisen palveluksen 400.

Armeijasta kuulee juttuja niin hyvässä kuin pahassa hengessä. Näin jälkeenpäin ajateltuna, olihan se hyvä keikka joka tuli tehtyä. Hyvät muistot jäävät mieleen.

Kun oma lapsi lähtee armeijaan, tulee miettineeksi, mihin se lapsuus katosi. Vastahan hän meni Vehkojan päiväkotiin hyvään hoitoon. Silloinkin tuli mietittyä pärjäämistä, kuten nyt.

On oikein, että puolustusvoimat on ajanmukaistanut toimintaansa. Turha huutaminen ja pompottaminen on jätetty pois. Varusmiehet ja -naiset otetaan huomioon yksilöinä. Toki ison joukon liikuttamisessa terävät ja selkeät käskyt toimivat parhaiten.

Johtamisessa esimerkin voima on uskomattoman kova. Ryhmänjohtajat ja joukkueenjohtajat ovat avainasemassa. He työskentelevät päivittäin lähellä alokkaita. Fiksu alikersantti kannustaa ja tukee nuoria toimimaan yhdessä, ryhmänä.

Ensimmäisen palvelusviikon aikana oli havaittavissa että sosiaalista mediaa alokkaat saivat käyttää iltaisin ohjelman päätyttyä. Tämäkin on nykyaikaa ja helpottaa kotijoukkojen hermoilua. WhatsApp muistutti tarkoista koordinaateista kotiväen päivään lauantaina 13.1. Alokas on oppinut määrittelemään sijaintinsa ja opastaa porukkaa kohteeseen.

Yllätyin miten paljon kotiväkeä kokoontui Parolannummen varuskuntaan. Tapasin kymmenkunta tuttua tuoretta ylioppilasta. Tuvat ja suihkutilat olivat siistissä kunnossa. Selkeä parannus verrattuna omaan aikaani. Leijona Catering huolehtii ruuasta upeasti. Nautimme hernekeittoa, pannaria ja hilloa. Nuoriso on hyvissä, turvallisissa käsissä.

Armeijan aikana nuorille muodostuu voimakas isänmaallisuuden tunne. Kotimaan puolesta halutaan tehdä työtä ja sitä arvostetaan entistä enemmän. Palvelu auttaa tiedostamaan mistä ja miten itsenäinen Suomi on tehty.

Välillä pinna kiristyy ja sekin on loppupeleissä kasvattava kokemus. Ihminen ei mene rikki vaikka toisinaan on nälkä ja marssii märissä kengissä ja vaatteissa. Seuraava keikka menee jo helpommin.

 

 

Töitä – millä eväillä?

Harvoin lukion abiturienteilla on näin mahtavaa tiistaiaamua. Aamiainen Hotel Sveitsin pääsalissa. Pöydät täynnä terveellistä ruokaa. Ei ihan tavallinen kouluaamu. Tankit täyteen ja hyvällä mielellä Työelämä-teemapäivään.

Olemme mukana Lukiot työelämään -hankkeessa, jota koordinoi ja rahoittaa YES-Uusimaa. Hankkeen tavoitteena on opettaa nuorille työelämätaitoja ja perehdyttää tämän päivän työelämän vaatimuksiin.

Hotellinjohtaja Marja-Liisa Karhu toivotti abit tervetulleiksi ja aloitti puheensa osuvasti. Hänen mielestään uuden työntekijän rekrytoinnissa on lähdettävä liikkeelle hyvistä käytöstavoista. Tervehditään, katsotaan silmiin ja kätellään topakasti. Työhakemuksen alussa on syytä kuvailla itseään lyhyesti ja kertoa tavoitteistaan ja unelmistaan.

Mitkä ovat työntekijän ominaisuuksia, joilla pärjää varsin hektisessä yhteiskunnassa. Vuorovaikutustaidot, on tultava sujuvasti toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vaikka meillä on digi ja robotit, ihminen on tärkein. On oltava joustava, sillä töksäyttelyllä ei saada aikaan hyvää työilmapiiriä.

Viestintä niin suullisesti kuin kirjallisesti on johtamista. Sosiaalisen median käyttö on välttämättömyys. Siellä ovat nykyiset ja tulevat asiakkaat sekä veronmaksajat. Monipuolinen kielitaito on eduksi.

Miten erotut kymmenien hakijoiden joukosta? Soita pomolle kun olet lähettänyt hakemuksen, myy itsesi. Videohakemus on viimeistä huutoa. Tiivistä sanomasi muutamaan minuuttiin. Tätä on syytä treenata kouluissa.

Luentojen jälkeen nuoret tekivät ansioluettelojaan lukiossa ohjatusti. Loppukommentit olivat myönteisiä. Jatkossa samanlainen päivä olisi paikallaan toisen vuoden opiskelijoille.

Päivän keskeisin anti oli rohkaista nuoria olemaan aktiivisia ja laittamaan itsensä likoon täysillä. Ketään ei tulla kotoa hakemaan. Tärkeintä on yrittää hyvällä asenteella ja oppia tekemällä. Joskus myös kantapään kautta.

Hotel Sveitsi tarjosi hulppeat puitteet abien työelämä-teemapäivään.

Koukussa liikuntaan

Mielihyvää tuottavasta toiminnasta voi tulla riippuvaiseksi. Musiikki, kirjallisuus, taide, puutarhanhoito, tietokonepelit ja autolla ajaminen voivat viedä meidät kevyeen virtaavaan olotilaan. Kun ajan ja paikan taju katoavat, suoritus menee kevyesti ja vaivattomasti, lähestymme flow-tilaa. Tätä täytyy saada lisää.

Liikunnasta on tullut minulle huumetta. Elämäntapa. Treeni, ruoka ja uni. Kun nämä ovat tasapainossa, olen onnellinen. Lapsuuden myönteiset kokemukset ja kotiväen kannustaminen lasketteluun, jääkiekkoon ja jalkapalloon jättivät minun ikuisen liikuntakipinän. Myös koulujen liikuntatunnit- ja opetus olivat huippuluokkaa. Liikunnasta tuli jatkuva harrastus ja myöhemmin myös ammatti.

Opiskeluaikanani tein gradun ihmisen luontosuhteesta ja -kokemuksesta. Kierrätimme kollegani kanssa peruskoulun yläluokkalaisia Kämärin luontopolulla Varkaudessa. Kyselimme nuorilta mitä he kokivat ja mikä jäi mieleen. Yhden tytön vastaus oli yllättävästi, Jaska. Siinä oli meikäläisen lopputyölle flow-tunnetta kerrakseen. Jäipä gradustakin jotakin mieleeni.

Hyvinkäällä on erinomaiset harrastusmahdollisuudet. Etäisyydet ovat lyhyet. Polkupyörällä pääsee miltei jokaiseen liikuntapaikkaan.

Yli viisitoista vuotta sitten aloitimme kollegoiden kanssa sählyn. Pelasimme aluksi Hyvinkään Sveitsin lukion salissa ja myöhemmin Hyvinkään yhteiskoulun lukion salissa.

Vähitellen hyvä pelitunnelma sai mukaan muita tuttujamme. Siirryimme isommalle kentälle Hyrian saliin Karankadulle. Äijäporukka on ollut uskomattoman hyvä. Siinä yhdistyvät entisaikojen tähtien taito ja nykyajan hillitön into juosta reikäpallon perässä. Joukossamme on myös kovakuntoisia miehiä, jotka satsaavat enemmän vauhtiin kuin pallonkäsittelyyn.

Meitä yhdistää liikunnan riemu ja yhdessä pelaaminen. Se on uskomattoman hieno tunne kun välillä kuuluu klap klap klap ja verkko heilahtaa. Joukkuepelin hurmaa pääsee kovin harvoin kokemaaan yksinäisenä hölkkääjänä. Lauantaipelin jälkeen on kova testosteroni- ja endorfiinimyrsky päällä saunaan mennessä. Ja pakarat sopivasti jumissa pari päivää sählyn jälkeen.

Olenko urheiluhullu? Joidenkin mielestä varmaankin. Saan liikunnasta hyvän olon ja mielen. Ihminen on luotu liikkumaan. Myös urheilun seuraaminen kuuluu kuvioihini. Toisaalta voisihan olla huonompiakin harrastuksia.

 

 

 

Joulumieli vuoden jokaisena päivänä

Pari viikkoa ennen joulua ihmiset alkavat muistamaan toisiaan toden teolla. Lähetetään tervehdyksiä ja lahjoja sekä toivotetaan joulumieltä.

Sosiaalisen median päivitykset huokuvat yhteisöllisyyttä ja hyvyyttä. Tuntuu mukavalta. Joulun odotus on monille vuoden parasta aikaa. Juuri henkinen vireys ja toisen muistaminen saa aikaan hyvää oloa ja hyvinvointia.

Lahjojen sijaan on mahdollista antaa aineetonta tukea vähävaraisille vaikkapa siivouksella tai lastenhoidolla. Toisille taas konkreettinen tavara kauniisti paketoituna on se oikea lahja.

Ruokapuoli on ihan toinen juttu. Joka joulu muutama emäntä menettää malttinsa kun voimat ehtyvät loputtomaan hyysäämiseen joulun tähden. Siivousta ja ruuanlaittoa aamusta iltaan. Joulu on toki kaiken vaivan arvoinen, mutta joku tolkku tässäkin olisi syytä muistaa.

Vanhemmiten olen opetellut hiljentymään. Yhdessäolo, kiireettömyys, sauna, ruoka ja muutama käytännöllinen lahja tuntuvat sopivilta. Hienointa on se tunne että välitetään toisistamme ja toivotetaan kaikille tutuille ja tuntemattomille hyvää joulumieltä.

Etelä-Suomen ruuhkassa ihmisten kohtaaminen on haasteellista kun kiire tuntuu rassaavan liikaa. Ventovieraita ei helposti moikata, saati katsota silmiin.

Pistäydyimme aatonaattona perheeni kanssa Puumalansalmen sillan näkötornissa ja totesin kanssakulkijoille hissin olevan tehty Hyvinkäällä. Heti saatiin juttua aikaiseksi ja toivoteltiin moneen kertaan hyvät joulut.

Miksei jatketa leppoisaa kohtaamista arkena ympäri vuoden? Ihmisen elämä olisi paljon rikkaampaa henkisesti kun kohtelisimme toisiamme kunnolla. Hyvän päivän jatkon toivottaminen ei maksa paljon, mutta antaa voimaa ja jaksamista eteenpäin.

Vaikka meillä on digitaaliset laitteet ja appsit sekä sosiaalinen media, ihmisten läheisyys on kuitenkin kaikkein kovin juttu. Päivitykset ja tykkäykset täydentävät ja levittävät yhteistä hyvää.

Nautitaan pyhistä ja kaikista muistakin päivistä. Hyvä elämä syntyy arjen pienistä asioista.

Nollatoleranssi häirintään

Aloittelin aamulla kuntosalitreeniä kaikessa rauhassa ja avasin tuttuun tapaan radion. Pääuutinen oli häirintätapaukset eduskunnassa. Avustajista yli kymmenen prosenttia oli kokenut häirintää. Nyt alkaa olla mitta täynnä. Ei jaksa enää.

Viikkotolkulla jatkuvana virtana mediasta pukkaa tietoja ihmisten ikävistä kokemuksista. Suurin osa teoista, puheista ja vihjeistä on kohdistunut naisiin.

Mikä meitä miehiä vaivaa? En väitä olevani käytöskoulun kasvatti, mutta opin nuoruudessani Savon syvissä metsissä mitä hyvä käytös tarkoittaa. Ja mikä on oikein ja mikä väärin. Siitä kiitos vanhemmilleni. Kantapään kautta tuli opittua monia juttuja, joita olen aikuisena yrittänyt muistaa noudattaa.

Pidän hyvänä asiana että meillä on herätty puhumaan häirinnästä. #Metoo -kampanja sosiaalisessa mediassa on levinnyt laajalle. Tuntuu siltä että ei ole yhtään järjestöä, urheiluseuraa, työpaikkaa tai eduskuntaa, missä häirintää ei olisi tapahtunut. Ihmiset ovat vaienneet niistä vuosia turhaan. Miksi? Ei haluta vaikeuttaa omaa tilannetta muiden silmissä nipona työntekijänä. On vähätelty asioita. Välttämättä ei olla osattu reagoida välittömästi tilanteeseen.

Epäkohtiin ja epäasialliseen käytökseen on puututtava heti. Se on jokaisen ihmisen oikeus ja velvollisuus. Pomon tehtävä on selvittää kahnaukset, vaikka siitä saa helposti vihat niskoilleen kun puuttuu asiaan. Olen nollatoleranssin kannalla.

Mikä sitten on oikeaa ja mikä väärää käyttäytymistä? Osa meistä tulkitsee heitot vitsinä ja osa loukkaantuu. Sopiva huumori on taitolaji. Oikein viljeltynä se lisää hyvinvointia, jaksamista ja hyvää henkeä. Oleellista on olla oma itsensä, nauttia elämästä ja kaikesta mitä tekee. Asettuminen toisen yksilön asemaan auttaa hahmottamaan tunteita ja ajatuksia. Mieti miltä sinusta tuntuisi.

Suomi on sivistysvaltio. Sivistykseen kuuluu toisen ihmisen kunnioittaminen ja hyvät käytöstavat. Uskon että otamme kohuista opiksemme ja olemme jatkossa valveutuneempia kunnon kansalaisia.

Tehtävänä tuhota vihollinen

Sotaveteraanit puhuivat ja väki kuunteli. Herrat Esko Mälkki ja Mauno Tenhovirta saapuvat lukiolaisten täyttämään liikuntasaliin reippain askelin. Rehti asenne ja pirteä mieli suorastaan huokuivat miesten olemuksesta.

Opiskelijat Saara Pumpanen ja Aaro Rautanen olivat valmistautuneet haastattelemaan veteraaneja opettaja Kirsi Valajärven ohjauksessa. Nykyajan nuoret ovat kypsiä, valveutuneita ja rohkeita oppimaan uutta. Saara ja Aaro ovat olleet kehissä ennenkin. Europarlamentaarikko Henna Virkkusen vierailun juonto oli hyvää harjoittelua tulevaan aiemmin syksyllä.

Salin yleisö suorastaan herkistyi kuuntelemaan Tenhovirran ja Mälkin tarinoita. Miten noin iäkkäät miehet voivat olla noin pirteitä ja hyväkuntoisia? Miesten asenne elämään ja vaikeuksiin on ollut huippuluokkaa. Erityisesti mieleeni jäi Tenhovirran vastaus nuorten kysymykseen, mikä sodasta jäi mieleen? ”Viihdyin rintamalla. Olin niin nuori että ajattelin ettei minulle voi käydä huonosti. Tehtävänä oli vihollisen tuhoaminen.”  Yksinkertainen päämäärä käskyn noudattamisesta silloin 19-vuotiaalta nuorukaiselta. Siis meidän abien ikäinen. Kun katselen lukiolaisia, lapsiahan he ovat, ei ainakaan rintamalle.

Tenhovirta kertoi että hän laittaa kärpäsenkin tyhjään tikkuaskiin ja laskee ulos vapauteen. Sodassa niin ei voinut toimia, muuten olisi käynyt huonosti. ”Me voitetaan tämä taistelu”, oli selviytymisen ydin. Ryhmän henki oli eteenpäin menevä. Ei vaivuttu epätoivoon, vaikka oli miten vaikeaa tahansa. Korsuissa laulettiin ja kuunneltiin radiota. Huumori auttoi jaksamaan.

Lukion väki sai parasta mahdollista historiatietoa kun ensin katsoimme Kinomassa Tuntemattoman Sotilaan keskiviikkona ja seuraavana aamuna 30.11. Talvisodan alkamispäivänä veteraanit syvensivät oppeja omista kokemuksistaan. Opettajat Kirsi Valajärvi ja Erja Eteläinen tekivät hyvän työn Suomen 100-vuotisjuhlien merkeissä. Kollegani sanoi elokuvan pyörivän silmissään, kun hän kuunteli ja videoi veteraanien kertomuksia.

Tunne Suomen itsenäisyyden vaiheista ja ihmisten ponnisteluista sodan karussa miljöössä tunkeutui meidän kaikkien sydämiin. Iso kiitos tekijöille, isänmaan puolesta.

Kohtaa, kuuntele ja kannusta

Nuorten elämä on kovaa. Nykyajan stressaava tahti koulussa ja vapaa-ajalla on täyttä työtä. Onko tässä systeemissä mitään järkeä? Olisiko jo korkea aika jarruttaa suorittamisen tahtia?

Yläkoulussa pitäisi tietää mahdollinen tuleva ammatti ja valita sen mukaan lukio-opintoja, erityistehtäviä, painotuksia, ylioppilaskirjoitusaineita. Moni lukiolainen matkustaa päivittäin useita tunteja toisen paikkakunnan lukioon. Haetaan korkeampaa sisäänpääsykeskiarvoa ja hyvämaineisia oppilaitoksia. Koulupäivän pituus ja rasittavuus on huikea. Onnistuisiko se meiltä aikuisilta? Epäilen.

Tytöistä noin joka viides kärsii voimakkaasta väsymyksestä ja stressistä lukiossa, pojista hieman pienempi osa. Nuori ihminen toki selviää kun on oma halu ja motivaatio tehdä töitä. Tukitoimia tulee saada henkilökunnalta ja kotiväeltä.

Meidän keskeisin tehtävä on kannustaa täysillä. Mielestäni ohjenuoraksi sopii kolmen koon periaate. Kohtaa, kuuntele ja kannusta. Eikö ole yksinkertaista? Kokeile.

Miksi sitten moni ihminen käyttäytyy töksäyttävästi? Ilme, ele, kommentti väärin ja väärään aikaan annettuna muistuu ikuisesti nuoren mielessä. Muistijälki on negatiivinen, eikö kannattaisi tarjota myönteisiä mielikuvia. Hyvä kantaa yleensä hyvää jatkossakin.

Samoja piirteitä on meillä aikuisillakin työelämässä, urheiluseuroissa, yhdistyksissä ja oikeastaan kaikkialla missä on ihmisiä.

Miten tästä eteenpäin? Huonoon käytökseen on puututtava heti. Helpommin sanottu kuin tehty. Vihaa ja lokaa on tullut niskaan muutamia kertoja kun olen keskustellut käytöstavoista. Eihän vika voi olla minussa, eihän?

Monesti syy nähdään pomossa, joka ei osaa johtaa joukkojaan kunnolla. Uskon kuitenkin hyvän voimaan ja jos kukaan ei puutu, mikään ei muutu. Hyvän yhteishengen merkitys on ihmisille monesti tärkeämpi kriteeri viihtyä työpaikassa kuin hyvä palkka tai vaativampi toimenkuva. Hyvä pöhinä kantaa.